• Kuortaneella pöllähti: Katso videolta, kuinka Suomen ensimmäinen biotalouden vientituote saa alkunsa

    Vanhoja perinteitä vaalitaan Etelä-Pohjanmaalla sytyttämällä tervahauta 15. kertaa.
    Kuva: Juha Västi
    Lukemisto
    24.7.201600:00
    MT toimitus
    Kuva: Juha Västi
    Kuva: Juha Västi
    Kuva: Juha Västi
    Kuva: Juha Västi
    Kuva: Juha Västi
    Kuva: Juha Västi
    Kuva: Juha Västi
    Kuva: Juha Västi

    Kuortaneen Lions Club on rakentanut tervahaudan, joka sytytettiin viime keskiviikkona. Kun tuli leimahti kunnolla, tervahauta tukittiin kokonaan, jotta palaminen etenee kytemällä.

    Tervahautaa poltetaan noin viikko yötä päivää. "Yöllä on kolme valvojaa vuorossa", kertoo tervasiira eli hautamestari Rauno Laitila.

    Tervaa oletetaan tulevan noin 400 litraa sekä tervankuset päälle. Tervanmyynnistä saadut tulot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

    Väkeä on paikan päällä riittänyt, Laitila kertoo. "Perjantaina siellä tanssittiin tervahautatansseja, ja sunnuntaina siellä pidetään jumalanpalvelus."

    Kuortaneen tervahaudasta ja tervanpoltosta on luvassa lisää lähiviikkoina paperilehdessä.

    Artikkelin aiheet
    kuortane
    tervahaudan sytyttäminen
    biotalous
    Lions Club
    perinteet
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin