• Lauantai-iltana "sattui ja tapahtui": sulhanen raudoissa putkaan, Karjurockissa kymmenen hengen kärhämä, mies sovitti kättään pihasirkkeliin

    Poliisi kertoi varhain sunnuntaina julkaistussa tiedotteessa, että poliisille tuli illan aikana yhteensä yli 200 hälytysilmoitusta.
    Lounais-Suomen poliisi sai yli 200 hälytysilmoitusta. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Lounais-Suomen poliisi sai yli 200 hälytysilmoitusta. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa 
    Lukemisto
    16.7.201713:17
    STT

    Lounais-Suomen poliisin mukaan lauantai-iltana on "sattunut ja tapahtunut kaikenlaista".

    Poliisin mukaan väkeä ovat keränneet Pori Jazz, Salossa Outfox-festivaali ja Lokalahdessa Karjurock. Esimerkiksi Karjurockissa oli poliisin mukaan illan aikana kymmenen hengen tappelu.

    Huittisissa puolestaan ryöstettiin vanhus ja Porissa mies kävi järjestyksenvalvojan kimppuun.

    Poliisiin tietoon tuli tappeluiden ja ryöstön lisäksi myös muun muassa seuraavanlaisia sattumuksia:

    –  Laitilassa rekkamiehet popittavat ja meno villiintyy.

    –  Taivassalossa naapuri jumputtaa musiikkia, ystävällisestä huomautuksesta seurasi alatyylistä haistattelua.

    –  Ruskolla mönkijällä nurin koulun pihassa. Nyt selkään sattuu ja kävellen kotiin kertomaan vanhemmille.

    –  Salossa häät. Morsian sairaalaan, sulhanen käsi- ja jalkaraudoissa putkaan.

    –  Salossa kolme miestä hotellin katolla pyyhkeet päällä. Ilmoittaja seuraa tilanteen kehittymistä.

    –  Nakkilassa mies sovittelee kättään pihasirkkeliin.

    –  Naantalissa ilmoittaja lämmittänyt puusaunaa ja nyt savu tulee räystäistä.

    –  Kokemäellä naapurissa taas vihamielinen porukka, joka kiittelee ilmoittajaa eilisestä poliisin käynnistä.

    –  Porissa vanhemmat partaukot kiusaavat ilmoittajan porukkaa muun muassa läpsimällä.

    –  Salossa naapuri tuli mopolla pihaan, jätti roskapussin ja häipyi.

    –  Kemiönsaaressa joku jahtaa, jotain kädessä.

    –  Porissa ravintolan penkille on yllättäen sammuttu.

    –  Kankaanpäässä ilmoittaja epäilee, että naapuri lähti viemään peräkärryllistä huumeita Poriin.

    –  Turussa penkillä mies fillarin ja usean kossupullon kanssa.

    Artikkelin aiheet
    poliisi
    Lounais-Suomi
    Karjurock
    poliisitiedote
    lauantai-illan hälytykset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan