• Anne Laitinen Agrologien Liiton toiminnanjohtajaksi

    Agrologien Liiton toiminnanjohtajaksi on valittu agrologi, tradenomi (AMK) Anne Laitinen (43) Vihdistä.
    Lukemisto
    5.2.201817:54
    Maikki Kulmala

    Anne Laitinen on valmistunut agrologiksi Tarvaalasta vuonna 1997. Tämän lisäksi suorittanut tradenomi (AMK) -tutkinnon sekä Johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET).

    Anne Laitinen on toiminut Suomen Hippos Oy:n nuorisovastaavana 1999–2007 ja yhteyskoordinaattorina 2007–2009. Valtakunnallisen hevosalan edunvalvonta- ja yhteistyöorganisaatio, Hippolis – Hevosalan osaamiskeskus ry:n, toiminnanjohtajana hän on toiminut toukokuusta 2009 lähtien.

    Anne Laitinen siirtyy Agrologien Liiton palvelukseen 1. huhtikuuta ja aloittaa toiminnanjohtajan toimessa 1. toukokuuta, jolloin nykyinen toiminnanjohtaja Esko Lappalainen siirtyy eläkkeelle.

    Artikkelin aiheet
    Anne Laitinen
    Agrologien Liitto
    toiminnanjohtaja
    hevonen
    Hippolis
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”