• Yle: Kuljettajat ja Brother Christmas järjestivät keräyksen rekkakolarissa menehtyneen miehen perheelle – lapsi syntyi vain päiviä onnettomuuden jälkeen

    Keskisuomalainen mies kuoli keskiviikkona säiliöauton ja tavarankuljetusrekan yhteentörmäyksessä Tuusniemellä Pohjois-Savossa.
    Onnettomuustietä pidettiin haastavana kuljettajien keskuudessa eikä suolaus aina ollut ajan tasalla. Kuva ei ole onnettomuuspaikalta.
    Onnettomuustietä pidettiin haastavana kuljettajien keskuudessa eikä suolaus aina ollut ajan tasalla. Kuva ei ole onnettomuuspaikalta. Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto
    4.12.201720:35
    Tuulikki Viilo

    Pohjois-Savon Tuusniemellä sattui keskiviikkona traaginen onnettomuus, kun Kuopioon matkalla olleen tavararekan perävaunu lähti luisuun ja osui vastaan tulevaan rekkaan.

    Asiasta kertoo Yle.

    Rekan kuljettaja menehtyi onnettomuudessa.

    Tragedia ei kuitenkaan päättynyt siihen. Menehtyneen miehen puoliso oli viimeisillään raskaana. Tänään maanantaina hän synnytti pojan, joka oli perheen toinen.

    Isku on ollut omaisille rankka, kertoo Ylelle Juha Neuvonen, kolarissa kuolleen kuljettajan lanko ja työkaveri.

    Kuljettajat halusivatkin auttaa kollegansa perhettä vaikeassa tilanteessa.

    He pistivät pystyyn rahankeräyksen, jonka käytännön järjestelyistä huolehtii Brother Christmas.

    "Miestä ei enää saada takaisin, mutta on hienoa, jos tulee taloudellista helpotusta perheelle. Heille jäivät maksettavaksi hautajaiset, asuntolainat ja autolainat. Kaikki mahdollinen", Neuvonen sanoo.

    Tieosuus tunnettiin kuljettajien kesken hankalana. Neuvonen näki lankonsa viimeisen kerran ajaessaan Ysitietä onnettomuuspäivänä.

    Lanko ajoi vastaan, mutta eri suuntaan.

    Brother Christmas tekee hyväntekeväisyyttä monin tavoin. Tänä vuonna hän esimerkiksi järjestää lahjat ja juhlaruuat liki 400 perheelle (MT 18.11.).

    Artikkelin aiheet
    rekkakolari
    Tuusniemi
    hyväntekeväisyys
    Brother Christmas
    Yle
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”