• Kirja-arvio: Urho Kekkonen on jonkinlainen kivi Lasse Lehtisen kengässä

    Lasse Lehtinen: Minä ja Kekkonen. 512 sivua. Otava.
    Lukemisto
    1.1.201919:00
    Juho Mäkelä

    Lasse Lehtinen on harvinaisen tuottelias tietokirjailija. Hän on julkaissut vuodesta 1979 lähtien käytännössä kirjan per vuosi, ja 71-vuotiaan miehen tahti vain kiihtyy.

    Järkälemäistä Väinö Tanner -elämäkertaa seurasi Risto Volasen kanssa kirjoitettu teos vuoden 1918 sisällissodan synnystä.

    Nyt SDP:n entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko on taas lempiaiheensa Urho Kekkosen kimpussa. Lehtisen mukaan häntä vaivaa kirjoittamisen parantumaton syyhy.

    Jope Ruonansuu lauloi aikaan levylle: ”Lasse Lehtinen on Lasse Lehtinen. Kaikki tuntee Lasse Lehtisen.”

    Syyskuussa julkaistu Minä ja Kekkonen on taattua Lasse Lehtistä. Presidentti Urho Kekkonen on hänelle kuin tarinoiden Faust, joka myi sielunsa Mefistolle eli pirulle. Piru on tietenkin Neuvostoliitto. Lehtisen mukaan Kekkonen päästi venäläiset liikaa iholle, mitä kautta Suomi menetti itsenäisyyttään.

    Minä ja Kekkonen on hiukan mahtipontinen ja hämäävä nimi kirjalle, koska Lehtinen on tavannut Kekkosen kahden kesken vain kerran. Presidentti pyysi Lehtisen Tamminiemeen, kun tuore kansanedustaja oli tavannut Pohjois-Korean matkalla maan johtajan Kim Il-Sungin. Lehtinen kertoi Kekkoselle, että Kim oli ainoa rentoutunut mies koko valtakunnassa.

    Lehtinen painottaa moneen kertaan, että hänellä ei ole syytä olla kaunainen Kekkoselle. On totta, että Lehtinen ei kilpaillut Kekkosen kanssa vallasta saati samoista naisista, mutta jonkinlainen kivi kengässä UKK on Haluatko miljonääriksi -ohjelman entiselle juontajalle.

    Lehtinen ei kykene näkemään Kekkosen politiikassa käytännössä mitään myönteistä.

    Kirjan lopussa Lehtinen pohtii kiinnostavasti, olisiko Kekkosen yhteistyöpolitiikan ja Väinö Tannerin taipumattomuuden väliltä voitu löytää kolmas tie Neuvostoliitto-suhteissa. Hän tarjoaa vaihtoehdoksi Paasikiven 1940-luvun politiikkaa.

    Paasikiven kilpikonnapuolustuksen jatkuminen kaatui siihen, että turhan monet suomaiset poliitikot ja puolueet rupesivat kilpailemaan venäläisten suosiosta.

    Lehtinen on koonnut Minä ja Kekkonen -teokseen vanhojen kirjojensa parhaita paloja. Siksi kirjaa kahlatessa miettii välillä, että hetkinen, mistä tämän tarinan on lukenut aiemmin. Siitä huolimatta yli 500-sivuinen teos on suositeltava hankinta Suomen poliittisen historian harrastajille.

    Lehtinen on sujuva ja hauska kirjoittaja, vaikka hänen teesejään ei aina allekirjoittaisikaan.

    Artikkelin aiheet
    Lasse Lehtinen
    Urho Kekkonen
    Minä ja Kekkonen
    kirja-arvio
    Suomen poliittinen historia
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”