Lokit pääsevät estradille Espoon teatterissa – Neljän päivän läheisyys jättää surumielisen olon
Neljän päivän läheisyys on erikoisuudessaan vaikuttava yhdistelmä monenlaista tekniikkaa ja taiteenlajia.Tilaajalle
Neljän päivän läheisyys -teoksessa on vain yksi näyttelijä, Salla Loper, ja hänkin mustissa vaatteissaan hiippaillessaan vähäeleinen. Kuva: Katri NaukkarinenKatosta putoavia laattoja, lukemattomia kaiuttimia, välkehtivä uima-allas, säkeittäin hiekkaa, voimakkaita valoja ja väkeviä varjoja. Videokuvaa.
Lokit kirkuvat päät nykäyksittäin kääntyen. Uimarannalla on vähän ihmisiä ja meri kuohuaa syliin asti. Vanhojen etelänlomakohteiden maisemat ja aikansa eläneet hotellihuoneet ovat nostalgista ja jotenkin surullista katsottavaa.
Kalat sätkivät rantahiekalla. Kuolema on lähellä, mutta myös lohdullinen luonto.
Espoon teatterin (&) ja taidekollektiivi Wauhausin tuottama, Pipsa Longan käsikirjoittama esitys Neljän päivän läheisyys on erikoisuudessaan vaikuttava yhdistelmä monenlaista tekniikkaa ja taiteenlajia. Näyttelijöitä on vain yksi, Salla Loper, ja hänkin mustissa vaatteissaan vähäeleinen.
Teosta rytmittää hiljattain edesmenneen Kaija Saariahon säveltämä Cloud Trio, jonka esittää kolme muusikkoa Kamariorkesteri Avantista.
Lempikohtauksessani parikymmentä kaiutinta toistaa ihmisten ja lokkien ääniä rantabaarissa. Keskiössä on kuolemaa tekevä lokki, johon leppoisaa lomatunnelmaa pakonomaisesti tavoittelevat ruokailijat eivät osaa suhtautua.
Näyttämö ja sen rakenteet muuttuvat kohtauksesta toiseen. Kekseliäis toteutus herättää ihmetystä ja ihailua. Ilahduttavaa on, että pääkaupunkiseutulaisittain niinkin tavalliselle ja arkiselle, jopa halveksutulle, eläimelle lokille annetaan paljon tilaa.
En edes tiedä, pidinkö esityksestä perinteisessä mielessä, mutta jonkinlaisen tyhjän ja haikean, ehkä hieman liikuttuneenkin olotilan se jätti. Jokin kosketti. Läheisyys on muuttunut yksinäisyydeksi.
- Osaston luetuimmat
