Valokuvaaja, kuvataiteilija Antti Hintsan Kotini on metsä -hanke jatkuu. Valokuvanäyttelyitä seuraa kirja, jota hän viimeistelee parhaillaan.
Aineiston kirjaansa hän keräsi kohtaamalla ihmisiä heille tärkeissä metsissä. Noissa merkityksellisissä maisemissa Hintsa valokuvasi ihmiset.
Samoissa paikoissa käytiin keskustelut, joiden perusteella hän kirjoitti tekstit.
Metsän merkityksellisyys tuli pian esiin, Hintsa sanoo. Lämmittelylauseita ei tarvittu, pinnallisen pikkupuheen sijasta sukellettiin nopeasti syvälle.
"Ihmiset puhuivat henkilökohtaisia, syviä mietteitä."
Yksi Hintsan kuvaamista ja haastattelemisista on Seppo Herrala, 65.
"Olen metsätyöhenkinen ihminen", vimpeliläinen Herrala esittelee itsensä.
"Metsänhoitoyhdistyksen töissä olin kolme vuosikymmentä."
Tämän syksyn Herrala on ollut tiiviisti hankintahakkuussa. Kolmen viime kuukauden hakkuumäärä on kolmisensataa kiintokuutiometriä.
"Tuosta määrästä on isoja tukkeja noin 600 kappaletta. Ja kuitupuu siihen päälle."
Herrala käsittelee metsiään jatkuvan kasvatuksen periaatteella. "Niin olen tehnyt jo vuosikymmenet."
"Se on iso tunneasia minulle tuo puu", Herrala sanoo kuvasta, jossa hän on kietonut kätensä puiden ympärille.
Näin hän kertoo kuvauspaikasta tekstissä, jonka Antti Hintsa on kirjoittanut:
”Onhan näitä ristiinkiedottuja puita muuallakin, mutta näiden kahden kohdalla historia on tärkeää: isävainaa on 50-luvun lopulla istuttanut ja kietonut nämä kaksi puuta toistensa ympärille. Kietoessaan puut yhteen isä sanoi, että nämä puut kuvastavat perheen rakkautta ja perhesiteen lujuutta; näissä on rakastunut pariskunta.”
”Äiti puhui näistä puista. Isän kanssa en ehtinyt metsään. Hän kuoli kolarissa, kun minä olin viiden vanha.”
"Äiti kertoi puiden historian minulle. Nyt minä siirrän perintöä omille lapsilleni", Seppo Herrala kertoo.
Hän muistelee lapsuuttaan. Perheessä oli kolme lasta. Äiti oli nuori jäädessään leskeksi.
Elämä oli niukkaa, Herrala sanoo.
"Meillä oli pieni tila. Peltoa oli kuusi hehtaaria. Navetta rakennettiin kolmelle lehmälle."
Näin Herrala kertoo Antti Hintsan kirjoittamassa tekstissä:
"Heinähanko oli ainoa työkalu mihin oli varaa. Siitä sitten lähdettiin elämää kasvattamaan."
Lue lisää:
