

Jos muistellaan Suomen sotahistorian kauheimpia tapahtumia, Tallinnan evakuointisaattueen tuho olisi yksi vahva ehdokas listalla.
Elokuun lopussa 1941 Suomenlahdella upposi 62 laivaa ja 15 000 ihmistä sai surmansa. Laivoja ajoi merimiinoihin, ja niitä joutui myös saksalaisten Stuka-syöksypommittajien uhreiksi sekä laivoilta ja Viron rannikolta saapuvan tulituksen alle.
Evakuoinnin taustoista ja etenemisestä saa käsityksen tuoreesta dokumenttielokuvasta Itämeren suurin merikatastrofi – Tallinnan evakuointi 1941, jonka ovat ohjanneet Jaak Kilmi ja Kiur Aarma.
Puna-armeija oli joutunut elokuussa 1941 Tallinnassa saksalaisjoukkojen piirittämäksi.
Ainut mahdollisuus sen joukkojen evakuointiin olisi merta pitkin Leningradin edustalla sijaitsevaan Kronstadtin linnoitukseen, suomalaisten ja saksalaisten miinoittaman Suomenlahden halki.
Tallinnan evakuointi toteutui viime hetkellä, ennen kuin tykkituli alkoi ulottua kaupungin satamaan.
”Kukapa rohkenisi kertoa Stalinille ikäviä uutisia? Ei kukaan.”
Sotilaiden lisäksi evakuoitiin siviilejä, jotka pakotettiin mukaan sekalaiseen kauppa-, matkustaja- ja sota-aluksista koostuvaan saattueeseen. Sotilaista puhuttaessa on huomattava, että osa heistä oli puna-armeijan pakolla värväämiä tallinnalaisia.
Liikekannallepano Virossa käynnistyi heinä–elokuussa eli noin kuukautta ennen Tallinnan evakuointia.
Dokumentti perustuu aikalaisten päiväkirjamerkintöihin, kirjeisiin ja muistiinpanoihin, joita ääninäyttelijät lukevat alkukielellä.
Yksi keskeinen evakuointia edeltävän tilanteen valottaja on Itämeren laivaston esikuntapäällikkö Juri Pantelejev, joka kertoo kaupungin puolustuksen ja lopulta evakuoinninkin heikoista lähtökohdista.
Hänen mukaansa oli selvää, että evakuointiin olisi pitänyt ryhtyä paljon aikaisemmin, koska kaupunkia ei voitaisi puolustaa pelkällä laivastolla.
”Mutta kukapa rohkenisi kertoa Stalinille ikäviä uutisia, että Tallinnasta ollaan vetäytymässä? Ei kukaan.”
Niinpä evakuoinnin valmisteluun jäi vain kaksi päivää aikaa. Saattueen lähdettyä liikkeelle nopeat sotalaivat karkasivat edelle, ja hitaammat siviilialukset jäivät harhailemaan miinoitetuille vesille.
Esille nousevat yksilöiden selviämiskamppailut sodan mielettömyydessä. Nokkelimmat onnistuivat palaamaan takaisin maihin ennen laivojen lähtöä tai pelastusveneissä lähellä rannikkoa.
Lukuisat ihmiset joutuivat veden varaan. Erään kuvauksen mukaan voimakkaammat repivät pelastusliivejä heikompiensa yltä.
Toinen henkiin jäänyt muistaa olleensa vedessä yli vuorokauden ajan ennen pelastamistaan.
Yksi harvoista perille päässeistä laivoista oli jäänmurtaja Suur Tõll. Miehistöä odottivat perillä pitkät vankeustuomiot.
Dokumentissa on käytetty aikalaiskuvausten lisäksi arkistolähteitä, kuten Viron elokuva-arkistoa ja saksalaisia uutislähetyksiä.

Nykyhetken kertojana tapahtumia taustoittaa meribiologi ja historioitsija Juha Flinkman, jota on kuvattu Viron merenkulkumuseon tutkimusaluksen kannella. Ohjelmaan on saatu myös merenalaista kuvaa taisteluissa uponneista hylyistä.
Katastrofin syyllisiä ei tässä dokumentissa osoitella. Suomalaisista kerrotaan, että he osallistuivat miinoituksiin ja tarkkailivat meritaistelua Viron rannikon Jumindan niemen lähellä.
”Voittajillekaan taistelutapahtumat Suomenlahdella eivät ole olleet kauhean kunniakkaita”, Flinkman tiivistää dokumentissa.