Pertti Kavén katselee kirjaa 70 000 pientä kohtaloa: Suomen sotalapset, joka on yksi hänen kirjoittamistaan teoksista sotalapseudesta. Kuva: Carolina Husu
Suomalaiset sotalapset olisi voitu lähettää maatiloille ulkomaiden sijaan, sanoo sotalapsitutkija Pertti Kavén ‒ ”Mitään muita vaihtoehtoja ei edes harkittu lastensiirtojen kohdalla”
Suomesta lähetettiin noin 70 000 lasta viime sotien aikana Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. Lastensiirtojen seuraukset olivat osittain arvaamattomia eikä psykologista jälkihoitoa tarjottu lapsille eikä äideille.
Sotalapsi Pertti Kávenille nousee lämpimiä muistoja Ruotsin sijaisperheestä. Seuraukset omaan äitisuhteeseen olivat kuitenkin arvaamattomat. Kuva: Carolina HusuVälähdyksenomaisia muistikuvia lentokoneesta. Pieniä lapsia istumassa penkeillä. Osaa heistä kurittaa jokin sairaus.
Nämä asiat painuivat Pertti Kavénin mieleen, kun hänet lähetettiin 2,5-vuotiaana sotalapseksi Ruotsiin vuonna 1944. Syynä oli aiemmin sairastettu aivokalvontulehdus. Ruotsissa sairaudenhoito oli parempaa kuin sodan runtelemassa Suomessa.
Hän oli yksi noin 70 000 lapsesta, jotka lähetettiin talvi- ja jatkosodan aikana pääasiassa sijaisperheisiin. Lapsia lähetettiin eniten Ruotsiin mutta myös Tanskaan ja Norjaan.
Sotalapsi-ilmiö tunnetaan myös muualla, esimerkiksi Englannissa.
Kavén muistelee rakkaudella sijaisperhettään, jonka luona hän asui vuoden Tibro-nimisessä kylässä Länsi-Götanmaan maaseudulla.
”Vietin siellä yhden hyvän vuoden, josta jäivät lämpimät muistot. Ravinnon ja ruuan taso oli aivan erilainen kuin Suomessa.”
Arviolta 50 000 suomalaislasta palasi takaisin kotiin. Noin 15 000 jäi sijaisperheisiin tai lastenkoteihin.
Osalle sotalapsista jäi syvät traumat kokemuksesta. Osalle siirto oli kuitenkin myönteinen kokemus, ja siteet sijaisperheiseen eivät katkenneet koskaan.
Pertti Kavén tuli takaisin Suomeen vuoden kuluttua. Kokemus jätti jäljet hänen äitisuhteeseensa, sillä äiti ei koskaan halunnut puhua sotalapsivuodesta asian kipeyden vuoksi.
Aikuisiällä Kavén on tutkinut lastensiirtojen poliittisia taustatekijöitä väitöskirjassaan.
”Syyt siirtoihin olivat sekä taloudellisia että lasten turvallisuuteen perustuvia. Äidit haluttiin pitää työnteossa lastenhoidon sijaan, ja myös ruuasta oli pulaa. Ruotsissa elintaso oli parempi terveydenhuollon ja ravinnon suhteen.”
Kavén muistuttaa, että vastuun lastensiirtoihin liittyvistä kärsimyksistä kantavat kuitenkin diktaattorit, jotka aiheuttivat toisen maailmansodan.
Vastuun lastensiirtoihin liittyvistä kärsimyksistä kantavat kuitenkin diktaattorit, jotka aiheuttivat toisen maailmansodan.
Suomalaislapset olisi voitu käytännössä lähettää myös evakkoon esimerkiksi sukulaisten luokse maaseudulle.
”Silloin esitettiin, että Suomessa olisi tuhansia maatiloja, jonne lapset voitaisiin lähettää evakkoon sotaa pakoon. Mitään muita vaihtoehtoja ei edes harkittu. Sensuuri kielsi lastensiirtojen arvostelun ehdottoman jyrkästi. Oli myös sotakummitoimintaa, jolloin lapsi sai jäädä perheensä luo Suomeen.”
Sotalapsitutkija ja dosentti Nina Santavirta Helsingin yliopistosta arvelee, että vilkas jälleenrakentaminen Karjalassa vaikutti osaltaan päätökseen lastensiirroista. Lopullisen päätöksen teki sosiaaliministeri K. A. Fagerholm.
Kotiin palanneille sotalapsille ja heidän vanhemmilleen ei järjestetty psykologista jälkihoitoa, vaikka tarvetta olisi ollut.
Moni lapsi tunsi ”koti-ikävää” Ruotsiin, mistä he kokivat syyllisyyttä. Lapset olivat unohtaneet äidinkielensä ja koulunkäynti takkuili.
”Asiasta vaiettiin oikeastaan 2000-luvulle saakka. Silloin sotalapset verkostoituivat sotalasten aluejärjestöiden kautta. Vaikeneminen on ollut kuitenkin kohtalokasta”, Santavirta sanoo.
Sosiaaliministeriön alainen lastensiirtokomitea teki jokaiselle lapselle kaulaan ripustettavan osoitelapun. Näitä lappuja säilytetään Kansallisarkistossa. Kuva: Carolina HusuSotalapseus on puhuttanut viime aikoina, kun Ukrainasta saapuu Suomeen ja Eurooppaan väliaikaista suojelua hakevia ihmisiä.
”Olen pannut merkille, että lapset ovat usein yhdessä äitiensä kanssa. Pelkään, että emme näe koko totuutta ja että Ukrainan sodan jalkoihin on jäänyt suuri määrä yksin tulevia lapsipakolaisia”, Nina Santavirta sanoo.
Suomalaislasten siirroista on toisaalta opittu myös jotain.
”En uskoisi, että enää tehtäisiin vastaavanlaista päätöstä erottaa lapset vanhemmistaan. Perheen yhtenäisyyttä halutaan vaalia, koska käsitys lapsipsykologiasta ja lastenpsykiatriasta ovat kehittyneet niin paljon”, Káven arvioi.
Sotalapseus on puhututtanut viime aikoina, kun Ukrainasta saapuu Suomeen ja Eurooppaan väliaikaista suojelua hakevia ihmisiä.
- Osaston luetuimmat
