• ”Kyllä kuule osaat arvostaa rauhaa ja väljyyttä, kun olet vuosikausia ajanut ratikkaa ruuhkissa" – Liisa Honkala nauttii Ullavassa asumisesta

    Liisa Honkala palasi Keski-Pohjanmaalla Ullavassa sijaitsevaan kotikyläänsä vuonna 2011. Työvuosinaan hän asui Kokkolassa ja Helsingissä.
    Liisa Honkala viihtyy Ullavanjärven maisemissa. ”Kesällä olen kalassa melkein päivittäin. Talvisin käyn pilkillä."
    Liisa Honkala viihtyy Ullavanjärven maisemissa. ”Kesällä olen kalassa melkein päivittäin. Talvisin käyn pilkillä." Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Lukemisto
    28.10.201911:00
    Antti Kantola
    Talvi on kohta, aurausmerkit ovat jo.
    Talvi on kohta, aurausmerkit ovat jo. Kuva: Esko Keski-Vähälä

    ”Ei minusta koskaan tullut kaupunkilaista, olen aina ollut ullavalainen. Kävin täällä 15–20 kertaa vuodessa silloin, kun asuin muualla”, Liisa Honkala kertoo.

    Helsingissä hän työskenteli raitiovaununkuljettajana. Pari kolme viime vuotta Honkala ajoi pelkkiä ruuhkavuoroja aamuisin ja iltapäivisin.

    ”Kyllä kuule osaat arvostaa rauhaa ja väljyyttä, kun olet vuosikausia ajanut ratikkaa ruuhkissa.”

    Linjat kuusi ja seitsemän olivat hänen vakioreittejään.

    ”Kaikkia muitakin Hakaniemen suunnan ratikoita ajoin. Välillä olin myös Töölön puolen linjoilla.”

    Luonto on tärkeä Honkalalle.

    ”Kesällä olen Ullavanjärvellä kalassa melkein päivittäin. Talvisin käyn pilkillä. Meitä on mukava sakki, olemme jäällä yhdessä.”

    Useimmiten kalastuskaverina on Kannuksessa asuva serkku.

    ”Toisinaan muu porukka sanoo, että olemme Lailan kanssa pilkkineet Ullavanjärven konkkaan”, Honkala naureskelee.

    Jo Helsingissä hän hakeutui luontoon ja veden äärelle.

    ”Asuin vuokralla kerrostalossa Sofianlehdossa. Soffaria paremmin viihdyin siirtolapuutarhamökilläni Lauttasaaressa.”

    Liisa Honkala palasi kirjaimellisesti juurilleen.

    ”Olen Honkalankylässä syntymäkodissani. Tämä on 1930-luvulla rakennettu paritalo, jonka toista päätyä asun.”

    Paritalon puolikkaansa Honkala on kunnostanut itse.

    ”Sähkö- ja putkityöt jätin ammattilaisille, muu kunnostus on omaa käsialaani. Ovet ja ikkunan pielet ovat nyt vanhan mallin mukaiset. Sisäseinissä otin hirret näkyviin.”

    Talossa on puulämmitys. Polttopuut paluumuuttaja tekee itse.

    ”Viime talveksi tein moottorisahalla ja kirveellä 40 kuutiota klapeja. Vaikka itse sanonkin, olen 72-vuotiaaksi aika riskissä kunnossa.”

    Oma tekeminen on Honkalalle elinehto, maaseudulla siihen on mahdollisuus.

    ”Kun on tekeminen jäänyt päälle, aika ei kulu jouten ollessa.”

    Moni asia muuttui muuton myötä, radiokanavakin.

    ”Aikaisemmin kuuntelin Iskelmäradiota, nyt kanavani on alajärveläinen Järviradio.”

    Lue myös: Maaseudulla asuvat ihmiset ovat onnellisia, Åbo Akademin tuore väitöskirjatutkimus paljastaa

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan