
Satu Rämön odotettu Jakob (WSOY, 2023) nousi Suomen myydyimmäksi kirjaksi marraskuussa. Se hallitsi listoja kaikissa kotimaisen kaunokirjallisuuden formaateissa.
Rämön odotettu kirja on ylsi ykkössijalle kotimaisen kaunokirjallisuuden kaikissa formaateissa, eli sekä painetussa että sähkö- ja äänikirjoissa.
Se veti perässään sarjan kaksi aiempaakin osaa marraskuun myydyimmiksi. Ensimmäinen osa Hildur (WSOY, 2022) oli marraskuun yhdeksänneksi myydyin ja sarjan toinen osa Rósa & Björk (WSOY, 2023) 11. myydyin.
Marraskuun toiseksi myydyin teos oli Mika Ilménin ja Sami Lotilan Immu Gangstakuiskaaja (Deadline Kustannus, 2023) ja kolmantena Matthew Perryn Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu (Docendo, 2023).
Sirpa Kähkösen Finlandia-palkinnon marraskuun lopussa voittanut teos 36 uurnaa – väärässä olemisen historia (Siltala, 2023) nousi painetun kotimaisen kaunokirjallisuuden listalla 9. myydyimmäksi teokseksi.
Tällä viikolla julkaistun PISA-tutkimuksen mukaan suomalaisnuorten lukutaito on heikentynyt merkittävästi. Muihin maihin suhteutettuna Suomi on tippunut lukutaidon osalta sijalta 7 sijalle 14.
Vielä vuonna 2018 hyviä lukijoita oli Suomessa 14 prosenttia, nyt määrä on 9 prosenttia. Heikkojen lukijoiden määrä on kasvanut huomattavasti: vielä vuonna 2018 heitä oli 13,5 prosenttia ja tuoreimmassa tutkimuksessa peräti 21,4.
Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson pitää tuloksia hälyttävinä ja korostaa lukutaidon merkitystä oppimiselle ja koko yhteiskunnalle.
”Kyseessä ei ole vain toimialan tulevaisuus. PISA-tutkimus osoittaa, että tämä on paljon suurempi, yhteiskunnallinen asia. Hallituksen päätös korottaa arvonlisäveroa on ristiriidassa hallitusohjelman lukutaitoa koskevien linjausten kanssa”, Karlsson sanoo.
Hänen mukaansa pitkien tekstien lukemiseen pitäisi kannustaa nykyistä enemmän. Tarvitaan työtä kodeissa, kouluissa kuin poliittisissa päätöksissä.
“Kirjojen arvonlisäveron korotus ei sitä ole. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa verottaa lukemista enempää”, sanoo Karlsson.
1. Rämö Satu: Jakob
2. Ilmén Mika, Lotila Sami: Immu Gangstakuiskaaja
3. Perry Matthew: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu
4. Spears Britney:Nainen minussa
5. Kinney Jeff: Neropatin päiväkirja: Helppo nakki – Neropatin päiväkirja 18
6. Turpeinen Iida: Elolliset
7. Remes Ilkka: Pimeyden sydän
8. Lehtikanto Katariina: Tyttö joka sai kaulapannan
9. Rämö Satu: Hildur
10. Rönnbacka Christian: Mennyt mies
11. Rämö Satu: Rósa & Björk
Mitä Suomi lukee -tilastot perustuvat kirjakauppojen myyntilukuihin kivijalka- ja verkkokaupoissa, lukuaikapalveluiden kuunnelluimpiin ja luetuimpiin kirjoihin sekä Lehtipisteen ja markettien myyntiin.