• Tiesitkö, mistä ruotsalaisuuden päivä sai alkunsa? – silloin kaatui Pohjolan leijona

    Päivän valinnalla haluttiin Suomessa kannattaa ruotsalaista yhteiskuntajärjestystä, oikeusjärjestelmää sekä ajatuksen- ja uskonnonvapautta.
    Suomessa vietetään ruotsalaisuuden päivää keskiviikkona 6. marraskuuta.
    Suomessa vietetään ruotsalaisuuden päivää keskiviikkona 6. marraskuuta. 
    Lukemisto
    3.11.201919:57
    Juho Mäkelä

    Suomessa vietetään ruotsalaisuuden päivää (ruotsiksi svenska dagen) keskiviikkona 6. marraskuuta. Sitä on juhlittu virallisesti vuodesta 1908 lähtien. Ruotsalaisuuden päivä on yleinen liputuspäivä, jolloin juhlistetaan suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa.

    Aloite juhlapäivään tuli Ruotsalaisen kansanpuolueen keskushallitukselta, joka halusi vahvistaa suomenruotsalaisten yhteenkuuluvuudentunnetta ja muistuttaa samalla yhteydestä Ruotsiin.

    6. marraskuuta on Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin kuolinpäivä. Pohjolan leijonaksi kutsuttu valloittajakuningas kuoli vuonna 1632 käydyssä Lützenin taistelussa. Ruotsissa Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä syödään Kustaa Aadolfin leivoksia, joita koristaa valkoisesta marsipaanista tai tummasta suklaasta muovailtu kuninkaan siluetti.

    Päivän valinnalla haluttiin Suomessa – vastalauseena venäläisten harjoittamaa sortoa kohtaan – kannattaa ruotsalaista yhteiskuntajärjestystä, oikeusjärjestelmää sekä ajatuksen- ja uskonnonvapautta.

    Juttua korjattu 5.11. klo 13.53: Kuolinvuosi muutettu.

    Artikkelin aiheet
    ruotsalaisuuden päivä
    Kustaa II Aadolf
    Ruotsalainen kansanpuolue
    suomenruotsalaiset
    Ruotsi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin