• Muistatko nämä Suomessa sattuneet suuronnettomuudet? Niitä tutkimalla ollaan saatu tärkeää tietoa, jolla saadaan tulevaisuutta turvattua

    Merkittävistä turmista saatu tieto auttaa antamaan suosituksia siihen, ettei vastaavaa enää tapahtuisi.
    Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä 1976 kuoli 35 pääosin perheellistä naista ja viisi miestä, minkä lisäksi loukkaantuneita oli 60.
    Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä 1976 kuoli 35 pääosin perheellistä naista ja viisi miestä, minkä lisäksi loukkaantuneita oli 60. Kuva: Hans Paul
    Lukemisto|Turvavarusteet
    2.10.202207:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Suomessa sattuneita suuronnettomuuksia ovat esimerkiksi 140 henkeä vaatinut Kuru-laivan haaksirikko sata vuotta sitten Näsijärvellä, junien yhteentörmäys 1957 Kuurilassa ja DC3-matkustajakoneen syöksy metsään 1961 Koivulahdessa.

    Kansakunnan tuoreessa muistissa ovat myös Lapuan patruunatehtaan räjähdys 1976, junan radalta suistuminen Jyväskylän asemalla 1998 sekä vaikkapa linja-auton ja paperirekan tuhoisa törmäys Konginkankaalla 2004.

    Lapuan räjähdyksestä on valmistunut teatteriesitys Seinäjoen kaupunginteatteriin. Lisäksi aiheesta on tekeillä elokuva, jota tähdittää muun muassa Hannu-Pekka Björkman noin 400 avustajan voimin.

    Jyväskylän rautatieasemalla 1998 sattunut raiteilta suistuminen vaati kymmenen hengen ja 94 loukkaantui.
    Jyväskylän rautatieasemalla 1998 sattunut raiteilta suistuminen vaati kymmenen hengen ja 94 loukkaantui. Kuva: Wikimedia commons

    Suuronnettomuudella tarkoitetaan onnettomuutta, jota on kuolleiden tai loukkaantuneiden taikka ympäristöön tai omaisuuteen kohdistuneiden vahinkojen määrän taikka onnettomuuden laadun perusteella pidettävä erityisen vakavana. Näin käsitteen määrittelee turvallisuustutkintalaki.

    Kai Valonen on työskennellyt Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) johtavana tutkijana vuodesta 2006 lähtien, alalla hän on ollut vuodesta 1998 lähtien.

    ”Mitään lukumäärää siitä, kuinka monta kuollutta tai kuinka suuri rahasumma suuronnettomuudessa on kyseessä, ei laissa mainita. Hyvä näin, koska tapaukset ovat niin moninaisia.”

    Konginkankaan bussiturma 2004 on Suomen tuhoisin liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa kuoli 23 ihmistä ja 14 loukkaantui.
    Konginkankaan bussiturma 2004 on Suomen tuhoisin liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa kuoli 23 ihmistä ja 14 loukkaantui.  Kuva: Wikimedia commons

    Vuoteen 2011 asti suuronnettomuustutkinnan käynnisti valtioneuvosto. Esimerkiksi tsunami Thaimaassa 2004 määrättiin tutkittavaksi, mutta Otkes tutkii onnettomuuksia matalalla kynnyksellä.

    Maaningan palvelutalon palossa kuoli viisi ihmistä 1999, jolloin päätettiin aloittaa tutkinta. Koulusurmat, Turun kauppatorin puukotus ovat tahallisia tekoja ja koronapandemia on tauti, mutta niitä on myös tutkittu.

    Kaakkois-Aasian tsunamissa menehtyi kaikkiaan 79 suomalaista, muun muassa muusikko Aki Sirkesalo perheineen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen poikansa olivat pelastuneiden joukossa.
    Kaakkois-Aasian tsunamissa menehtyi kaikkiaan 79 suomalaista, muun muassa muusikko Aki Sirkesalo perheineen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen poikansa olivat pelastuneiden joukossa. Kuva: Australian Aid Photolibrary

    Otkesin perimmäinen tarkoitus on varmistaa tapahtuneiden onnettomuuksien välttäminen jatkossa. Keskus tekee kaikista tekemistään tutkinnoista turvallisuussuositukset, jotka voivat kohdistua mille tahansa taholle.

    ”Usein turvallisuuden parantaminen tulee pienehköistä mutta tärkeistä asioista, joita kertyy paljon myös muista kuin suuronnettomuuksista. Suositustietokannassa on noin tuhat suositusta, joista seurannan mukaan kaksi kolmasosaa niistä on toteutunut.”

    Pitäisikö tähän olla tyytyväinen?

    ”Se on vähän makuasia. Joka tapauksessa moni turvallisuuteen liittyvä asia on mennyt eteenpäin. Suuronnettomuuksien tutkinnasta tulleet suositukset otetaan vakavasti. Yhteiskunnan intressi on, ettei tätä haluta uudelleen tapahtuvaksi.”

    Ilmailu on ollut edelläkävijä onnettomuustutkinnassa.

    ”Jo 1950-luvulla oivallettiin, että vähäisetkin pieleenmenot kannattaa tutkia ja yrittää levittää sanomaa siitä, miten onnettomuudet saadaan vältettyä.”

    ”Suuronnettomuuksien tutkinnasta tulleet suositukset otetaan vakavasti. Yhteiskunnan intressi on, ettei tätä haluta uudelleen tapahtuvaksi.”

    Maaningan palvelutalon palosta opittiin, että palovaroittimien lisäksi heikosti liikkumaan pystyvien asukkaiden turvaksi tarvitaan automaattinen sammutusjärjestelmä.

    Valosen mukaan yhteiskuntana Suomi on nyt valmiimpi kriisien varalta kuin aiemmin: Koronapandemiatutkinta antoi 12 suositusta eri hallinnonaloille, muun muassa huoltovarmuuden varmistamiseksi.

    ”Olemme vähän kuin sparraaja, joka nostaa asiat selkeästi esille: näitä asioita kannattaa parantaa.”

    Esimerkiksi kerrostalopaloissa leviää savukaasuja porraskäytäviin, mitä estäisi ovet sulkeva automaattinen ovipumppu.

    ”Asennettuna 150 euroa kappaleelta maksavaa laitetta pidetään uusiin taloihin silti liian kalliina”, Valonen harmittelee.

    Lisää aiheesta
    • Onnettomuudessa kuolleista 35 oli naisia. Onnettomuuden takia 64 lasta menetti toisen vanhempansa ja kaksi lasta molemmat. Lapualainen hautausyrittäjä Ritva Västi kertoo, että muistotilaisuudessa vallitsi käsittämättömän suuri suru.

      Tehtaan pihalla odotti hirvittävä näky – patruunatehtaan räjähdys ei unohdu

    • Talvivaaran vuodostapuuttui yleisjohto

    • Historia ja perinne | Puukko rinnassa, lehmä ojassa ja hevonen suossa – heinäkuu vuonna 1922 oli onnettomuuksia täynnä.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Vain pieni keltainen Mips-tarra Husqvarna-kypärän ulkokuoressa kertoo, että kyseessä on tavallisesta poikkeava kypärä.

    Koneviesti | Husqvarna Technical Mips -metsurinkypärä antaa lisäturvaa metsätöihin – huomaamattomasti joustavaa suojavälinettä on myös mukava käyttää

    Tilaajalle
  • Traktorin huolto- ja korjaustoimenpiteiden turvallisuus heikkenee kiireen myötä.

    Koneviesti | Kolmannes maataloudessa sattuvista työtapaturmista tapahtuu koneiden huolto- tai korjaustöissä – näillä keinoilla hallitset turvallisuusriskejä

  • Palanut traktori pellon pientareella.

    Koneviesti | Koneviestin maatilojen turvallisuutta käsittelevä tietokorttisarja saa jatkoa – aiempien tietokorttien todettiin vähentäneen tapaturmia maatalouskoneiden käytössä