• Kaksi uutta näyttelyä avautuu Suomen lasimuseossa

    Näyttelyissä on esillä ukkeleistaan tunnetun kuvanveistäjä Tommi Toijan lasiveistoksia sekä lasistudio Lasismin tuotantoa.
    Lasistudio Lasismin Kimmo Reinikan työ Kolme aatosta on nähtävillä perjantaista alkaen Suomen lasimuseossa.
    Lasistudio Lasismin Kimmo Reinikan työ Kolme aatosta on nähtävillä perjantaista alkaen Suomen lasimuseossa. Kuva: Toni Kokkila
    Lukemisto
    11.2.202100:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Suomen lasimuseossa avautuu perjantaina 12. helmikuuta kaksi uutta näyttelyä.

    Toisessa näyttelyssä on nähtävillä ensimmäistä kertaa kuvanveistäjä Tommi Toijan lasiveistoksia.

    Aiemmin Toija on käyttänyt teoksissaan materiaalina muun muassa savea, pronssia ja muita metalleja, puuta ja arkisia kierrätysmateriaaleja.

    ”Olen yllättynyt kuinka mukavalta ja helpolta lasi tuntuu. Lasin kanssa toimiessa voi suunnitella asioita vain tiettyyn pisteeseen saakka ja omalle intuitiolle ja materiaalin luonteelle on pakko antaa tilaa ihan uudella tavalla", Toija toteaa Suomen Lasimuseon tiedotteessa.

    Toija on jo pitkään ollut tuotannossaan monella tavalla omalla linjallaan. Taiteilijan luomat ihmishahmot ilmentävät kiistattomasti tunteita.

    Toisessa uudessa näyttelyssä valokeilaan pääsee kymmenvuotias riihimäkeläinen lasistudio Lasismi. Näyttelyssä on esillä sekä Lasisimin omaa tuotantoa että teoksia, joita on tehty muille taiteilijoille.

    Lasinpuhaltajilta vaaditaan heittäytymistä ja monipuolisuutta. Ammattitaidon kerryttäminen on vuosia kestävä pitkä prosessi. Myös yhteistyön merkitys on oleellinen tekijä lasitöiden onnistumisessa.

    “On tärkeää vastaanottaa hulluimmatkin ideat ja pyrkiä myös toteuttamaan ne. Rohkeus tarttua haasteisiin onkin meitä yhdistävä tekijä”, Lasismin jäsen Kimmo Reinikka toteaa.

    Lasismi – Puhaltaa henkiin ja Tommi Toija – Metamorfooseja 12.2.-18.4.2021 nähtävillä Suomen lasimuseossa Riihimäellä.

    Artikkelin aiheet
    Suomen lasimuseo
    Tommi Toija
    lasitaide
    näyttely
    Lasismi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”