• Perheellinen sairaanhoitaja aikoo paeta kolmivuorotyötä yrittäjyyteen – tutkija kertoo, miten työnantajan kannattaa joustaa

    Yrittäjäksi ryhtynyt sairaanhoitaja kertoo, kuinka hoitohenkilökunnan työviihtyvyyttä voisi parantaa töiden paremmalla organisoinnilla.
    Tilaajalle
    Henna Hongiston perhe paluumuutti elokuussa Lappeenrannasta Lahteen. Hongiston neljännen lapsen laskettu aika on lokakuussa. Yrittäjänä hän voi työskennellä kotona joustavasti perheen muiden aikataulujen mukaan.
    Henna Hongiston perhe paluumuutti elokuussa Lappeenrannasta Lahteen. Hongiston neljännen lapsen laskettu aika on lokakuussa. Yrittäjänä hän voi työskennellä kotona joustavasti perheen muiden aikataulujen mukaan. Kuva: Jarno Mela
    Lukemisto|Perhe
    8.9.202421:00
    Laura Kuivalahti

    Tässä kodissa päiväuniaikaan tapahtuu vaikka mitä. Kun yksivuotias nukahtaa, Henna Hongisto kiiruhtaa ompeluhuoneeseen leikkaamaan kankaita. Vieressä pian 4- ja 3-vuotiaat lapset piirtelevät omiaan.

    ”Yrittäjyydessä parasta on kyllä se, että töitä voi tehdä joustavasti”, juuri Lahteen paluumuuttanut, neljättä lastaan odottava Hongisto sanoo.

    Yhden naisen yritys Hento myy Hongiston suunnittelemia vauvakirjoja sekä hänen ompelemiaan vaunuverhoja, pipoja ja muita lasten tekstiilejä.

    Yritys kasvoi kuin varkain yhdessä perheen lapsiluvun kanssa. Ennen ensimmäisen lapsen syntymää Hongisto työskenteli leipomossa. Hänellä oli lukiokoulutus ja paikka ammattikorkeakouluun opiskelemaan optometriaa eli näönhuoltoa.

    Esikoisen vauva-aikana Hongisto alkoi suunnitella neutraalia vauvakirjaa, mutta arjen pyörityksessä projekti unohtui pariksi vuodeksi. Vasta kolmatta lasta odottaessaan hän sai kirjan valmiiksi painokuntoon. Sen myymistä varten piti perustaa yritys, ja samassa verkkokaupassa oli helppo myydä myös ompelutöitä.

    Ajatus pitkistä opinnoista keskellä pikkulapsiarkea ei innostanut, mutta puolison vanhempainvapaan aikana oli mahdollisuus alkaa kehittää yritystoimintaa.

    ”En ole edes harkinnut palaavani leipomolle.”

    ”Yleisellä tasolla puhutaan paljon työ- ja perhe-elämän konflikteista, jotka liittyvät aikaan ja stressiin.” Suvi Heikkinen

    Harva vanhempi tekee täyskäännöksen urallaan lapsen syntymän myötä, mutta suuri elämänmuutos saa kyllä miettimään uranäkymiä ja työnteon tapoja, Suvi Heikkinen sanoo.

    Hän työskentelee johtamisen apulaisprofessorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa ja on tutkinut perheen ja työelämän yhdistämistä.

    Maailman mittakaavalla ajateltuna suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet yhdistää työ- ja perhe-elämä, muistuttaa Heikkinen. Meillä on päivähoitojärjestelmä sekä pitkät perhevapaat. Monissa muissa maissa lapsen syntymä käytännössä tuomitsee kotiin toisen vanhemman – yleensä äidin.

    Ei suomalainen työelämä kuitenkaan ole vielä täydellisyyttä tavoittanut.

    ”Yleisellä tasolla puhutaan paljon työ- ja perhe-elämän konflikteista, jotka liittyvät aikaan ja stressiin. Ne ovat asioita, joiden kanssa jokainen painiskelee arjessaan”, Heikkinen sanoo.

    ”Hoivakriisi on kasvattanut tahtoa tehdä jotain muuta kuin sairaanhoitajan töitä. Myöhemmin toivottavasti ihan kokonaan.” Sara Klaassen

    Hyvinkääläisestä Sara Klaassenista tuntuu, että hän on koko ajan töissä. Klaassen työskentelee sairaanhoitajana Hyvinkään sairaalassa, ja kolmivuorotyön rinnalla hän tekee oman yrityksensä kautta keikkoja doulana ja imetysohjaajana.

    Vaikka aikataulupalapeli on melkoinen, puolitoista vuotta sitten perustettu yritys tuo toivottavasti tulevaisuudessa helpotusta Klaassenin perheen elämään.

    ”Hoivakriisi on kasvattanut tahtoa tehdä jotain muuta kuin sairaanhoitajan töitä. Myöhemmin toivottavasti ihan kokonaan”, Klaassen sanoo.

    Äidiksi tuleminen muutti myös Klaassenin suhtautumista töihin. Aiemmin työpäivän venyminen ei haitannut, nyt keskeneräiset hommat on jätettävä kollegoiden harteille, sillä työvuoron jälkeen on rynnättävä hakemaan lapset päiväkodista. Vaikka työtoverit ymmärtävät tämän, on riittämättömyyden tunne raastava.

    Klaassen on aina tehnyt vuorotöitä, joten hän on tottunut siihen, että vapailla ei aina olla samaan aikaan kuin muu Suomi.

    Sairaanhoitajilla on lähtökohtaisesti vapaana vain joka toinen joulu ja juhannus.

    ”Kyllä perheen kanssa on harmittanut, kun on jouduttu skippaamaan joulu tai ei ole lähdetty juhannuksena mihinkään, kun minun pitää mennä töihin.”

    Sairaanhoitajana työskentelevällä Sara Klaassenilla oli tänä kesänä ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen palkallista lomaa heinäkuussa. Sara’s Family Business -yritys kasaa toivottavasti tulevina vuosina niin että hän voi jättä palkkatyöt kokonaan.
    Sairaanhoitajana työskentelevällä Sara Klaassenilla oli tänä kesänä ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen palkallista lomaa heinäkuussa. Sara’s Family Business -yritys kasaa toivottavasti tulevina vuosina niin että hän voi jättä palkkatyöt kokonaan. Kuva: Silvia's Visuals

    Organisaatiotasolla perhe ja työ asetetaan usein vastakkain. Se, että työ pitäisi lähtökohtaisesti laittaa muiden elämän osa-alueiden edelle, on kuluttavaa eikä aina edes mahdollista.

    ”Haluaisin korostaa esihenkilöiden toiminnan tärkeyttä. Jos esihenkilö vaikka lähettää sähköpostia viikonloppuisin tai keskellä yötä, hän luo mallin muille”, sanoo Heikkinen Jyväskylän yliopistosta.

    Klaassenin jaksamista sairaanhoitajana tukisi, jos työvuorot olisivat tiedossa pidemmäksi aikaa kuin kuudeksi viikoksi kerrallaan. Se helpottaisi arjen suunnittelua. Myös säännölliset yövuorot kuluttavat.

    ”Lähiesihenkilöt kyllä ymmärtävät, mutta he eivät tee päätöksiä.”

    Perheystävällisyys ei koske vain pienten lasten vanhempia. Aidosti perheystävällinen työnantaja ymmärtää, että teinin vanhempi haluaa joskus lopettaa työpäivän aiemmin lähteäkseen mukaan turnausmatkalle tai omien vanhempiensa asioista huolehtivan työntekijän täytyy välillä päästä kesken päivän avuksi pankkiin.

    Perheystävällinen työnantaja ymmärtää myös sen, että lapsettomatkin haluavat viettää joulua ja juhannusta muualla kuin työvuoroissa.

    ”Jos vain lapsiperheille on paljon joustoa ja tukitoimia, se voi luoda työpaikalle konflikteja. Perhe-elämä pitää ymmärtää laajasti kaikkena, mitä työn ulkopuolella tapahtuu”, apulaisprofessori Heikkinen sanoo.

    Henna Hongiston yritys lähti liikkeelle Kulta pieni -vauvakirjasta, mutta laajeni pian myös vaunuverhoihin, narureppuihin ja muihin ompelutöihin.
    Henna Hongiston yritys lähti liikkeelle Kulta pieni -vauvakirjasta, mutta laajeni pian myös vaunuverhoihin, narureppuihin ja muihin ompelutöihin. Kuva: Jarno Mela

    Työ- ja perhe-elämän yhdistämiseen liittyy vahvasti myös sukupuolten välinen tasa-arvo. Suomessa naiset käyttävät edelleen valtaosan perhevapaista.

    ”Tulevaisuus ilman lapsia on umpikuja. Ei kukaan halua yhteiskuntaa, jossa pitäisi valita joko perheen tai työuran väliltä”, Heikkinen toteaa.

    Keskustelu aiheesta on usein varsin negatiivista.

    ”Pitäisi puhua enemmän työn ja perheen rikastavasta vaikutuksesta elämään. Yksi elämänvaihe on vain pieni jakso vuosikymmenten työuralla. Se kannattaisi työnantajienkin muistaa.”

    Lisää aiheesta
    • Valtotieteen tohtorin Markku Lehdon mukaan syntyvyyden alentumisessa on kysymys on teollisen yhteiskunnan toimintaa ohjaavista arvoista ja periaatteista.

      Yhteiskunta | Puhe perheen ja työn yhteensovittamisesta on puuta heinää: pienten lasten elämän rytmi ei millään asetu työelämän ideologiaan

    • Hoivavastuu lähiomaisesta saattaa tulla osaksi työikäisen arkea täysin yllättäen tai hiipimällä vuosien aikana. Ansiotyön ja hoivavastuun yhdistäminen on usein suuri haaste. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Ansiotyön ja hoivatyön yhteensovittaminen pakottaa monet omaisistaan huolehtivat vaikeisiin päätöksiin

    • Kuvassa ovat perhepäivähoitaja Saija Raittinen sekä hoitolapset Nanna Koskela (vas.) (4v), Mila Tanhuanpää (1v3kk), Amos Härkisuo (1v11kk) ja Veikko Vuorio (4 v.).

      Perhe | Perhepäivähoitajien määrä on romahtanut – taustalla jäytää lakimuutos, joka teki hoitajien matalasta koulutustasosta ongelman

    • Erikoinen on myös ratkaisu poistaa ensiasunnon ostajilta varainsiirtoverovapaus, Annika Saarikko kirjoittaa.

      Politiikka | Tätä osaa Orpon politiikasta en voi hyväksyä: Lapsiperheköyhyydellä on kauaskantoisia seurauksia

    • Keskustan väistyvä puheenjohtaja Annika Saarikko aikoo keskittyä kesän iloiseen perhetapahtumaan täysillä.

      Politiikka | Kesävauvaa odottava Saarikko: ”Lapset ovat suurin asia, mitä elämässä voi olla”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”