
Kun Suomen lippu nousee salkoon, se on suomalaiselle juhlava hetki. Suomalainen liputtaa yleensä harvoin ja hartaana. Liputusasiantuntija Antti Ahosen mukaan liputtamiseen tulisi suhtautua rennolla ja iloisella asenteella.
Liputtamisessa on suuret erot eri maissa. Muualla maailmassa liputtamisen suhtaudutaan keskimäärin hilpeämmin kuin meillä.
”Suomessa liputtaminen on keskimäärin hartaampaa kuin muualla. Siihen liittyvät varmasti sodat, joissa koettiin raskaita menetyksiä, mutta joiden lopputuloksena Suomi säilytti itsenäisyytensä”, Suomalaisuuden liiton varapuheenjohtaja ja lippuasiantuntija Ahonen kertoo.

Suomessa liputusperinteet ovat verrattain nuoret. Liputtaminen on meillä huomattavasti säädellympää kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.
Esimerkiksi Ruotsissa saa liputtaa yötä päivää, kun taas Suomessa lippu tulee laskea yöksi.
”Merkille pantavaa on myös se, että yhtä maailman tunnetuinta lippua, Britannian lippua, ei säätele lainsäädäntö ollenkaan, vaan sen käyttö perustuu pelkästään tapakulttuuriin”, Ahonen vertailee.
Vaikka sodan sukupolvi on väistymässä ja ihmiset ovat vapaamielisempiä, niin isänmaalliset arvot ja kunnioitus Suomen lippua kohtaan ovat säilyneet vahvoina.
”Vaikka isänmaalliset arvot ovat vahvoja myös Yhdysvalloissa, niin siellä myydään paljon tähtilippukuvioisia bikinejä ja boksereita. Sellainen ei ole Suomessa yleisesti tapana, vaikka se ei ole kiellettyä ja sen tarkoitus ei olisi loukata. Meillä ei vain pidetä soveliaana, jos kalsareissa on Suomen lippuja.”
”Meillä ei vain pidetä soveliaana, jos kalsareissa on Suomen lippuja.”
Liputtamisen suosio ja kiinnostus lippuja kohtaan nousi Ahosen mukaan merkittävästi Suomen satavuotisjuhlavuonna 2017. Sen jälkeen suosio on palannut aiemmalle tasolle.
Liputtamisen trendit muuttuvat maailmanmenon mukana. Tuorein asia on Naton ja Ukrainan lipuilla liputtaminen. Molemmat saa laittaa kotipihalleen. Virallisena liputuspäivänä on kuitenkin suositeltavaa liputtaa Suomen lipulla.
Liputuskulttuuri on kohtalaisen samanlaista ympäri maata. Tosin rannikkoalueella käytetään enemmän viirejä kuin sisämaassa.
Ahosen mukaan liputuskulttuuri elää myös uusien maakunta- ja kuntalippujen myötä. Suomen 19 maakunnasta kahdellatoista on oma lippu. Kuntalipun on ottanut käyttöön kaksikymmentä kuntaa.
”Tästä voi ajatella, että jos liputtamisen suosio ei laskenut tai noussutkaan, niin se on pikemminkin monipuolistunut. Uusia lippuja ja viirejä otetaan käyttöön joka vuosi.”
”Monia saattaa stressata pelkästään se, että kotipihalla on lipputanko.”
Liputtamiseen suhtaudutaan meillä vakavasti ja varovaisesti. Moni liputtaja miettii, että kehtaako liputtaa ja miten lippu pitää viikata oikeaoppisesti.
Ahonen tähdentää, että säännöt ovat ohjeellisia. Liputtaminen on yksityishenkilölle vapaaehtoista ja myös liputusaikojen suhteen voi tarvittaessa toimia joustavasti. Kenenkään ei tarvitse lähteä töistä etuajassa keretäkseen laskemaan lipun ajoissa, toteaa Ahonen.
”Monia saattaa stressata pelkästään se, että kotipihalla on lipputanko. Hänelle pitää sanoa, että ota se iloisena asiana. Ei liputtaminen ole vakavaa.”
Suomessa on seitsemän virallista liputuspäivää ja kolmetoista vakiintunutta liputuspäivää. Suomalaisuuden liitto tarjoaa maksutonta liputusneuvontaa kaikille. Useimmiten kysytään, että saako liputtaa, jos juhlitaan jotain tiettyä juttua.
”Totta kai saa, koska Suomessa on liputus vapaata. Meillä kotona liputetaan lasten syntymäpäivien kunniaksi. Myös Suomen voittama kultamitali on hyvä syy. Liputuksen perusteeksi riittää jo sekin, että sinulla on hyvä mieli”, Ahonen paaluttaa.
Ikävimmillään liputtamiseen liittyy toisten kyttäämistä. Tämä saattaa johtaa siihen, että kytätty osapuoli lopettaa liputtamisen kokonaan.
”Välillä saamme valituksia, että nyt se naapuri liputtaa, vaikka ei ole liputuspäivä, tai että naapurissa ei liputeta liputuspäivänä. Näissä tapauksissa taustalla saattaa suomalainen kateus”, Ahonen toteaa.
Toisaalta liputtaminen on nostattanut tunnemyrskyjä ylintä valtionjohtoa myöten. Suomalaisuuden Liitto on järjestänyt lähes sadan vuoden ajan valtakunnallisen lipunnostotilaisuuden Helsingin Tähtitorninmäellä. Yleisradio on radioinut lipunnoston suorana, mutta 1960-luvun lopulla tilaisuus jätettiin yllättäen radioimatta.
”Kekkonen oli suuttunut hurjasti ja soittanut Ylen johtajalle, että te olette pilanneet hänen itsenäisyyspäivänsä aamun. Suora lähetys liputuksesta palasi Ylen ohjelmistoon yhden vuoden tauon jälkeen.”
”Kekkonen oli suuttunut hurjasti ja soittanut Ylen johtajalle, että te olette pilanneet hänen itsenäisyyspäivänsä aamun.”
Keväällä eletään liputtamisen sesonkiaikaa. Liputuspäiviä on erityisen paljon vapun ja juhannuksen välisenä aikana. Ahosen oma suosikkiliputus on juhannus, jolloin lippu saa olla salossa yön yli.
”Juhannusliputus on poikkeuksellinen. Joskus olen ajanut yöllä mökille ja nähnyt, kun liput liehuvat hämärtyneessä kesäyössä. Ne ovat mieleen jääviä hetkiä.”

Ahosella itsellään on kuusi lasta, joiden kanssa hän tapaa liputtaa. Hän kannustaa kaikkia vanhempia ja isovanhempia ottamaan perheen pienimmät mukaan lipunnostoon. Liputtamisesta voi tehdä perheen yhteisen, iloisen asian.
”Teemme lasten kanssa videoita liputuksista. Kerron heille ensin, että minkä takia liputetaan ja sen jälkeen lapset saavat laittaa lipun salkoon. Kun lippu on nostettu, pyydän lapsia katsomaan ylös lippuun päin. Nekin ovat hienoja hetkiä.”
Liputtamisen ohessa voi opettaa Suomen historiaa.
”Kerran selitin lapsille, että tänään me liputetaan evakoiden kunniaksi, ja että mekin olemme evakoiden jälkeläisiä. Yksi lapsista kysyi ihmetellen, että ollaanko me lepakoiden jälkeläisiä”, Ahonen nauraa.
Suomessa on virallisia liputuspäiviä, kuten Vappu eli suomalaisen työn päivä ja vakiintuneita liputuspäiviä, kuten Eurooppa-päivä 9.5. Lipun voi nostaa salkoon muulloinkin.
Liputuksessa tulee noudattaa liputusaikoja. Liputus alkaa aamulla kello 8 ja päättyy auringon laskiessa, kesällä kuitenkin viimeistään kello 21.
Juhannusaattona liputus alkaa kello 18 ja päättyy juhannuspäivänä kello 21.
Itsenäisyyspäivänä ja sellaisena vaalipäivänä, jolloin äänestys päättyy auringonlaskun jälkeen lippu lasketaan kello 20.
Ahvenanmaalla on maakunnan itsehallintoon perustuva virallisten ja vakiintuneiden liputuspäivien lisäksi omat liputuspäivänsä, jolloin liputetaan maakunnan omalla sini-kelta-punaisella maakuntalipulla.
Saamelaisilla on kaksitoista omaa vuosittaista liputuspäivää, jolloin he liputtavat omalla lipullaan.
Lähde ja lisätietoa liputuspäivistä: sisäministeriö