

Selkämeren kansallispuistoon kuuluva Isokari on käynyt raumalaiselle Hanna Kurkilahdelle tutuksi. Takana on hänen kolmas kertansa lammaspaimenen tehtävässä.
Yllättävää pestissä on se, ettei työstä makseta palkkaa; päinvastoin tehtävään valittu henkilö joutuu itse maksamaan viikostaan lammaspaimenena.
Jokin paimenkohteissa kuitenkin viehättää niin, että valtavasta hakijamassasta arvotaan vain kourallinen onnekkaita tehtävää suorittamaan. Kurkilahtikin on palannut aina uudelleen tekemään maksullista työtä Isokarille.
”Monen ensimmäisen kysymys kuuluu, paljonko tästä maksetaan, mutta asia on päinvastoin. Sen järjen kuitenkin ymmärtää, kun pääsee itse paikalle. Luonto ja lampaat yhdessä tekevät siitä hienon elämyksen”, Kurkilahti sanoo.
Eikä paimenviikon hinta päätä huimaa. Isokarilla hinta perustuu majoituskustannusten kattamiseen.
Majoitusolosuhteet tuovat Isokarilla oman lisänsä elämykseen. Lammaspaimenet majoittuvat vuonna 1858 rakennetussa vanhassa luotsituvassa. Saarella on pitkin kesää vireää matkailutoimintaa, ja vanha rakennus herättääkin monien kävijöiden mielenkiinnon.
”Moni on tullut ovelle kolkuttelemaan, ja itse olen aina sanonut, että saa tulla vilkaisemaan, jos kiinnostaa”, Kurkilahti kertoo.
Isokarin Majakan lumo ei yksin riitä selittämään paimenviikkojen suosiota. Lammaspaimenviikkojen järjestämisestä pääasiallisesti vastaavan Metsähallituksen mukaan hakemuksia saapui yhteensä yli 15 000 kappaletta 15 eri kohteeseen ympäri Suomea.
Hakijoiden joukosta arvottiin lammaspaimenet viikon mittaisille jaksoille touko- ja syyskuun väliselle ajalle. Lammaspaimenviikkojen suosion vakiinnuttua myös yksityiset yrittäjät ovat viime vuosina alkaneet järjestää niitä.
Näin on esimerkiksi Isokarin kohdalla, jossa paimenviikkoja organisoi jo pitkään saaren matkailupalveluja tuottanut Sektoriloisto Oy.
Selkämeren kansallispuistoon haettiin kesäajan lammaspaimenia alkuvuodesta, ja kuusitoista onnekasta lammaspaimenviikolle päässyttä saivat tiedon valinnastaan maaliskuun alkupuolella.

Ensimmäisellä kerralla Kurkilahti päätyi paimenviikolle hänen ystävänsä antaman syntymäpäivälahjan myötä. Sen jälkeen mieli on tehnyt yhä uudelleen loman viettoon lampaiden parissa. Tällä kertaa hän vietti paimenviikon yhdessä siskonsa ja ystävänsä kanssa.
Lampaita Kurkilahdella oli tänä vuonna paimennettavana 27 kappaletta. Jokkoon mahtui sekä seurallisempia että arempia yksilöitä. Lampaat pitävät laiduntamalla huolta Isokarin perinnemaisemasta.
”Tärkein tehtävä on lampaiden laskeminen aamuisin ja iltaisin, kun lampaat on kerätty rehun avulla yhteen. Lisäksi lampaiden kesyttäminen ja niiden yleisen hyvinvoinnin seuraaminen kuuluvat paimenten tehtäviin”, Kurkilahti luettelee.
Kotonaan eläimiin tottuneen Kurkilahden mukaan lammaspaimenten ei tarvitse kärsiä seuran puutteesta viikon aikana.
”Kun lampaat tottuvat uusiin paimeniin, ne muistuttavat hämmästyttävästi koiria. Aina löytyy joku rapsutettava”, hän sanoo.
On hänellä tosin muistissa jännittävämpiäkin käänteitä aiemmilta paimenviikoilta. Hänen paimentaessaan elämänsä ensimmäistä kertaa yksi lampaista oli kadoksissa. Lopulta se löytyi suohon jumiutuneena. Kurkilahti ei jäänyt odottelemaan opasta, vaan auttoi lampaan pois suosta omin neuvoin.
Kokonaisuudessaan lammaspaimenten työ on kuitenkin kevyttä, ja aikaa jää reilusti myös muulle lomailulle. Paimenviikkojen tarjoamat varsin vaatimattomat aktiviteetit ovatkin joskus parasta rentoutumista.
”Pääsee lähelle luontoa ja saa luvan olla aivan omissa ajatuksissaan”, Kurkilahti tiivistää paimenviikkojen viehätyksen.