• Ensimmäiset koulupäivät takana – koulutiensä aloitti noin 61 000 lasta

    Viime Viikonvaihteeseen haastateltu Peetu kertoi MT:lle kuinka ensimmäinen luokka on alkanut
    Peetun mukaan ensimmäisenä päivänä parasta oli aapisen saaminen.
    Peetun mukaan ensimmäisenä päivänä parasta oli aapisen saaminen. Kuva: REIJO HAUKIA
    Lukemisto
    9.8.201918:01
    Riina Karvonen

    Kajaanilaisen Peetu Loikkasen ensimmäinen koulupäivä oli hänen omien sanojensa mukaan "hyvä". Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin kouluun ja sen käytäntöihin kuten ruokailuun ja välitunteihin.

    Peetun mukaan parasta oli ensimmäinen oppitunti, jolloin oppilaat saivat aapiset. Äiti Kaisa Loikkasen mukaan aapista on jo tutkittu kotona ahkerasti.

    Uusi luokka ja opettaja ovat Peetusta mukavia ja hyviä. Välitunnilla hän ja uudet luokkakaverit leikkivätkin koulun pihalla.

    Peetun mukaan aamulla ennen kouluun lähtöä jännitti, mutta toisena päivänä lähteminen on luultavasti helpompaa.

    Parasta koululaisena olossa on Peetun mukaan se, että "saa tulla itse kotiin".

    Lue myös: Ensimmäistä kertaa itsenäisesti matkaan

    Artikkelin aiheet
    koulun alku
    peruskoulu
    lapset
    Kajaani
    Peetu Loikkanen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä