• Pähkinähanke on välittänyt taimia jo 300:lle kiinnostuneelle – kokeilussa muun muassa hassel- ja saksanpähkinää sekä hikkoria

    Kyse on vielä harrastuksesta, mutta muutamia peltomittakaavan viljelmiäkin ollaan perustamassa.
    Suomesta pähkinähanke etsii luonnonvaraisen pähkinäpensaan suuripähkinäisiä ja satoisia yksilöitä.
    Suomesta pähkinähanke etsii luonnonvaraisen pähkinäpensaan suuripähkinäisiä ja satoisia yksilöitä. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Piha ja puutarha
    25.6.202407:49
    Satu Lehtonen

    Hassel- ja saksanpähkinää, herttajalopähkinää, hikkoria ja kastanjaa – muun muassa tällaisia taimia pähkinäharrastajilla oli tänä keväänä mahdollisuus ostaa kokeiltavaksi.

    Alan harrastajia yhdistää vuonna 2020 käynnistetty pähkinähanke, joka on välittänyt lisäysmateriaalia jo yli 300 ihmiselle ympäri maata.

    Yleensä hankkeet ovat tiettyjen virallisten tahojen käynnistämiä, mutta pähkinähanke on löyhempi yhteenliittymä, hankkeen aktiivi Joel Rosenberg kertoo. Toiminnan alkuvuosien koordinaattorina on ollut Arboretum Mustila.

    Tänä vuonna hankkeen hallinnoijaksi perustetaan yhdistys.

    Turkki tuottaa tällä hetkellä 70 prosenttia maailman hasselpähkinöistä.

    Hankkeen ideana on kokeilla pähkinäpuiden ja -pensaiden kasvattamista ja menestymistä Suomessa. Kun ilmasto muuttuu, monet eri pähkinälajit saattavat alkaa menestyä meillä, Rosenberg kertoo.

    Hanke etsii ulkomailta lupaavia lajeja, paikalliskantoja ja lajikkeita ja auttaa ihmisiä taimien hankinnassa.

    Esimerkiksi saksanpähkinästä on tuotu maahan valkovenäläisiä, latvialaisia ja georgialaisia kantoja.

    Kanadassa ja Yhdysvalloissa on paikkoja, joissa ilmasto on lähellä Suomen olosuhteita, Rosenberg kertoo. Niitä löytyy jopa Pohjois-Korean ja Kiinan rajan läheltä. Tosin myös päivän pituus ja etäisyys merestä täytyy ottaa huomioon, kun sopivia kasvikantoja etsitään.

    Suomesta hanke etsii luonnonvaraisen pähkinäpensaan suuripähkinäisiä ja satoisia yksilöitä.

    Rosenbergin mukaan Suomeen ollaan perustamassa muutamia aiempaa laajempia saksan- tai hasselpähkinäviljelmiä, mutta pääasiassa viljelyssä on kyse harrastuksesta ja kokeilusta.

    Hankkeen välittämiä taimia kasvattavien toivotaan keräävän ja tallentavan havaintoja: miten kasvit kasvavat, tuleeko talvivaurioita, mihin aikaan kukinta alkaa sekä milloin ja minkä verran satoa tulee.

    "Jos saamme tulevaisuudessa rahoitusta, voimme kiertää Suomea ja kerätä ja analysoida tiedot. Saamme ehkä selville, mitä lajeja, lajikkeita ja kantoja meillä kannattaa laajemmin kasvattaa.”

    Turkki tuottaa tällä hetkellä 70 prosenttia maailman hasselpähkinöistä, Rosenberg kertoo. Ehkä Suomi voisi aikanaan ottaa potista pienen osan.

    Lisää aiheesta
    • Joel Rosenberg kasvattaa pähkinöitä Laitilassa. Omat hasselpähkinät maistuvat hänestä parhailta sellaisenaan.

      Pähkinät omasta puutarhasta – Joel Rosenberg on jo saanut satoa, vaikka alku oli vain kaksi pähkinää

    • Mökkitontillaan Rosenberg kasvattaa kymmeniä pähkinäpensaita, kuten hasselpähkinöitä.

      Piha ja puutarha | Unelmoitko pähkinöistä omassa puutarhassa? Omavaraisuuteen ihastunut Joel Rosenberg antaa vinkkejä tuoreessa kirjassaan

    • Joel Rosenberg:  Pähkinöitä omasta puutarhasta. 188 sivua. Into.

      Kirja-arvio: Kotimaisen pähkinän aikakausi on koittanut

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle