• Kirja Kaiken maailman hapatuksia

    Lukemisto
    11.9.201516:00
    MT toimitus

    Saksalaisen Cosima Bellersen Quirinin kirja jugurtin, rahkan ja juuston valmistamisesta kotona on oikea maitotuoteintoilijan unelma.

    Aloittelijoille kirja on kattava ja havainnollinen tietopaketti. Kokeneemmille hapattajille kirjasta löytyy taatusti uusia ideoita.

    Mukana on maitotuotteita, joihin on saattanut törmätä maailmalla matkatessa aina lassista kefiiriin ja kovasta vuoristojuustosta mozzarellaan, perinteistä viiliä ja piimää unohtamatta.

    Ensimmäisenä kokeilulistalleni päätyvät tuorejuustot, sillä kovien juustojen tarvitsemaan monen kuukauden hoivaamiseen tarvitaan jo kärsivällisyyttä ja päämäärätietoista asennetta.

    Kirjan taitto on selkeä ja oppikirjamainen. Sommittelua olisi kuitenkin voinut piristää hieman, koska kyse ei ole puhtaasti oppikirjasta. Kovat kannetkaan eivät olisi olleet pahitteeksi.

    Resepteissä käytettyjä alkuperäisiä hapatteita ei ole saatavana Suomesta, mutta suomentajat ovat vinkanneet, kuinka löytää korvaavia valmisteita.

    Kirjassa on paljon reseptejä, joihin hapatteen saa kaupan maitohyllyltä, joten ihan ensimmäisenä ei tarvitse ryhtyä nettikauppoja koluamaan.

    Reseptit ovat maltillisen kokoisia, joten käytössä ei tarvitse olla tankillista maitoa eikä kotiin tarvitse perustaa tilameijeriä kokeillakseen näitä herkkuja.

    Henni Laitala

    Cosima Bellersen Quirini: Kotitekoiset jogurtit, rahkat ja juustot.

    150 sivua. Minerva Kustannus Oy

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kotitekoiset maitotuotteet
    juusto
    jugurtti
    hapatteet
    Cosima Bellersen Quirini
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan