Itselleen epäsopivan lemmikin hankinta on helppoa ‒ kiertokanit opettivat, kuinka vikaan siinä voi mennä

Joskus ihmisen päähän tulee niin järjettömiä ajatuksia, että kannattaisi kävellä peilin eteen ja huitoa ne avokämmenellä ulos.

Kuten: Ei koira mihinkään karkaa, vaikka ei koko ajan perään katsoisi.

Tai: Ohoh, tulivatpas kottikärryt täyteen, mutta kyllähän minä nämä jaksan rampille työntää.

Tai: Kylläpä ystävälläni onkin mukava ja helppohoitoinen lemmikki. Mistäköhän noita saa?

Se, miltä joku eläin vaikuttaa satunnaisessa somepäivityksessä tai kaverin hihnan päässä ei kerro vielä läheskään tarpeeksi.

Nyt niitetään poikkeusajan lemmikkikuumeen satoa. Sosiaalisen median viestivirrassa vilahtelee kodinvaihtajia: Kiinnostaisiko cane corson ja pitbullin sekoitus? Tässä taas olisi saksanpaimenkoiraa, huskya ja laikaa.

Tulokset näkyvät myös eläinsuojeluyhdistysten arjessa.

Rescueyhdistys Kulkurit järjesti elokuussa somekampanjan, jossa julkaistiin haastavia kokemuksia elämästä rescuekoiran kanssa. Yhdistys toivoo kampanjan antavan rescuekoiraa harkitseville ajattelemisen aihetta.

Osa oli koiransa takia luopunut muista harrastuksistaan, muuttanut erilleen kumppanistaan tai etsinyt uuden asunnon paikasta, jossa eläin ei joudu kohtaamaan stressaavia asioita.

Niilo-koira ei pystynyt tekemään tarpeitaan ulos puoleen vuoteen, sillä se stressasi valjaita, pantaa ja rappukäytävää.

Toisilla taas rescuesta on kuoriutunut nopeasti mutkaton kotikoira. Paljon on kiinni tuurista. Reaktiivinen ja heikolla hermorakenteella varustettu eläin on sitä, oli omistaja miten kokenut tahansa.

On valmistauduttava myös siihen, että kaikki ei mene kuten lemmikkikuumeessaan toivoo.

Meillä on asustellut otuksia gerbiilistä hevoseen, mutta yksi on varma: kania ei enää tähän talouteen tule.

Ystävälläni oli kerran upea kani. Se hyppelehti kaikessa mukana ja pureskeli niitä asioita, mitä sille annettiin pureskeltavaksi.

Joskus kani loikkasi sohvalle siliteltäväksi. Yöksi kaniherra laitettiin häkkiin ja siellä se pysyi tyytyväisenä.

Meille päätyneet yksilöt olivat tottelevaisia kuin kissat, energisiä kuin rekikoirat ja sontivat kuin hevoslauma. Tuntui melkein yliluonnolliselta, kuinka ne pystyivät ulostamaan liki jokaisella askeleella.

Kanit verottivat valtakuntaansa armotta. Hyvästi pussilakana, hyvästi alimman hyllyn kirjat. Kun häkin ovi meni illalla kiinni, alkoi yön pikkutunneille kestävä ryskytys.

Jos karvaisia terroristeja yritti silittää, ne painuivat littaan sydän kauhusta läpättäen. Kerran istuin syömässä mokkapalaa, kun toinen kaneista hyppäsi syliin ja repi leivoksen käsistäni.

Kanit annettiin lopulta navettaan sukulaiselle, joka myöhemmin päivitteli, kuinka kahdesta eläimestä voikin tulla enemmän sotkua kuin lampaista ja kanoista. Sieltä kanit päätyivät tietääkseni tallin maskoteiksi.

Kiertokanit ovat itselleni nolo muistutus siitä, että eläin on aina yksilö. Helppoa ja mukavaa ei voi tilata.

Kania helpommasta lemmikistä haaveileville suosittelen hevosia.

Sivistynyt lukija kuitenkin tietää, ettei hevosenomistajia kannata kuunnella: He ovat muiden eläinihmisten tavoin syyntakeettomia.