• Joulun henkeä eläinten kanssa kaikkiin vuoden päiviin – ”Ulkona on mukavaa talvellakin”

    Hetkitallin jouluun kuuluu tänä vuonna myös luopumista, kun hyvinkääläisen kotieläinpihan vanhimmista asukkaista on luovuttava.
    Hetki-tallin omistaja Miia Autere sekä curlyhevoset Maine ja Trooper nauttivat talvisesta tunnelmasta Hyvinkäällä.
    Hetki-tallin omistaja Miia Autere sekä curlyhevoset Maine ja Trooper nauttivat talvisesta tunnelmasta Hyvinkäällä. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Eläimet ja kasvit
    24.12.202219:00
    Kaijaleena Runsten

    Yhdessä oleminen ja yhteisöllisyys korostuvat joulun aikana hyvinkääläisellä kotieläinpihalla. Rakennuksia on koristeltu ja piha saanut lisävalaistusta, mikä helpottaa näin hämäryyden keskellä muutenkin.

    ”Pidämme välipäivinä pihan auki yleisölle. Varauksesta voi tulla vierailemaan, rekiajelulle tai ratsastamaan”, kertoo Hetkitallin yrittäjä Miia Autere.

    Lumi tekee tänä vuonna erityisen paljon joulun tuntua. Knehtilän tilalla Hyvinkään Palopurolla oli perinteiset joulumarkkinat kaksi viikkoa ennen joulua. Niiden aikaan kotieläinpihalla toimi tonttupolku ja rekiajeluakin päästiin jo tarjoamaan.

    ”Pian kun halloweenin teemakoristelut oli korjattu pois, tuotiin joulukuuset, tontut ja enkelit.”

    Eläimet saavat luonnollisesti havuja. Niille ne ovat hauskaa ajanvietettä ja myös mieluisia herkkuja.

    Koristeluista yrittäjä kiittää tallin tukijoukkoja, joista löytyy monta innokasta ja käsistään taitavaa.

    Itse joulun pyhät ja uusivuosi paukkuineen rauhoitetaan eläimille ja normipuuhille.

    ”Joulun aikaan järjestämme myös omalla porukalla tapaninajelun tai muu yhteisen hetken. Milloin on hiihtoratsastettu, milloin tehty muuta”, Autere kuvaa.

    ”Sitä samaa mukavaa yhdessäoloa haluamme jakaa vuoden ympäri asiakkaillekin. Ulkona on mukavaa talvellakin.”

    Kotieläinpiha toimii Knehtilän tilan yhteydessä. Molemmat hyötyvät, niin kotieläinpiha kuin luomutilan juhla- ja kokouspalvelut.
    Kotieläinpiha toimii Knehtilän tilan yhteydessä. Molemmat hyötyvät, niin kotieläinpiha kuin luomutilan juhla- ja kokouspalvelut. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Kuusivuotias suomenhevosori, Lavilan Oliver, on ollut Jutta Selinin vuokrahevosena kolmisen kuukautta. Mirka Kiviharjun yksityisellä tulee ratsastettua kerran tai pari viikossa.

      Ratsastus | Olympialaisiin tähtäävästä Jutta Selinistä piti tulla talliyrittäjä: ”Haaveilen hevosesta, joka voisi olla pöhkökin päästään”

    • Aada Partanen osti Rautionhovin viime joulukuussa. Hän muutti sinne siskonsa kanssa tänä keväänä. Paikka sijaitsee Ruokolahdella Etelä-Karjalassa.

      Hevoset | 19-vuotias Aada Partanen osti ensiasunnokseen entisen majoitustilan ja aloitti talliyrittäjänä – ”Hevosalalla on hirmuisen hankala pärjätä, mutta koskaan ei voi onnistua, jos ei edes kokeile”

    Tähän jouluun tulee ripaus haikeutta: afrikkalaisille kääpiövuohille on ollut vanhuuden vaivoja, ja luopuminen on edessä.

    Vuohikaksikko kuuluu siihen eläinten laumaan, joka muodosti kotieläinpihan alun nelisen vuotta sitten. Ne ja ensimmäiset lampaat sekä kanat ja kanit tulivat toisesta kotieläinpihasta Pohjois-Suomesta.

    ”Olemme tykänneet kovasti vuohista, asiakkaat samoin. Korvan takana on, että pitäisi uudet saada kasvamaan tähän hommaan”, Autere tuumailee.

    Eläinten tulee olla sellaisia, että ne eivät kärsi stressistä, vaikka vieraita ihmisiä käy säännöllisesti. ”Nämä vuohet ovat kyllä rakastaneet olla huomion keskipisteessä.”

    Kotieläinpiha toimii Knehtilän tilan yhteydessä. Molemmat hyötyvät, niin kotieläinpiha kuin luomutilan juhla- ja kokouspalvelut.

    Neljäs toimintavuosi on tuottanut Miia Autereelle tuntuman, että palvelu alkaa löytää paikkansa. Esimerkiksi synttärien järjestäminen on jatkunut joka syksy yhä pidemmälle. Tämän vuoden viimeinen tilaus oli viikkoa ennen joulua.

    Useimmat Hetkitallin hevosista ovat seurallista americancurly-rotua. Kiharakarvaiset curlyt ovat Suomessa harvinaisia. Sosiaalisen luonteensa lisäksi niiden iso plussa on se, että ne eivät aiheuta reaktioita ainakaan kaikille allergikoille.

    ”Niin meille kuin monille asiakasperheille ne ovat olleet hevosharrastuksen pelastus. Äitini on siedättynyt näiden kautta. Myös tyttäreni on pikkuisen allerginen, mutta hän voi toimia nyt jatkuvasti tallilla.”

    Niin meille kuin monille asiakasperheille americancurly -rotuiset hevoset ovat olleet hevosharrastuksen pelastus.

    Kotieläinpiha

    Hetkitalli on kotieläinpiha, joka toimii neljättä vuotta Knehtilän tilalla Hyvinkään Palopurolla.

    Tilalla asuu viisi hevosta, lampaita, kanoja, kaneja ja riikinkukkopariskunta.

    Yrittäjä Miia Autere on taustaltaan sosionomi ja pitkän linjan hevosharrastaja.

    Ennen oman yrityksen pitoa hän työskenteli lasten ja nuorten parissa sekä sosiaalisessa hevostoiminnassa yhdistyspuolella.

    Hetkitallin palveluihin kuuluvat kotieläinpito, ratsastustunnit rajoitetusti, niihin yhdistyvät ohjelmapalvelut sekä kuntouttava toiminta.

    Autere myös kasvattaa curlyhevosia: toinen varsa on tulossa keväällä.

    Kaupungin nuorisotoimella on nuorten kerho ja myös eläinkerhon toiminta on alkamassa.

    Majoituspalvelua on tarjolla toistaiseksi yhdessä mökissä.

    Facebook ja Instagram: Hetkitalli

    Lisää aiheesta
    • Yrjö Utti tarjoilee vuohille aidan yli suurta herkkua, seljanoksia.

      Matkailu | Vanhasta maatilasta syntyi vireä majoituskohde ‒ tilalla pääsee tekemään kesäisin myös heinäseipäitä

    • Näyttelyä edeltävät viikot ovat järjestäjille työntäyteisiä. Kenttäpäällikkö Jari Vierimaa ja näyttelypäällikkö Pekka Ruostetsaari viimeistelemässä aitamainosten kiinnityksiä.

      Maatalousyrittäjät | Nivalan maaseutunäyttely kohoaa keskelle aitoa maalaismiljöötä – edelliskerrasta on yli puoli vuosisataa ja tuolloin presidentti Urho Kekkonen jakoi sukutilakunniakirjoja

    • Pikku Sigrid on Eva-Linn ja Rasmus Sahlin silmäterä.

      Ihan tavallinen maatila Vantaalla – "Tosi positiivisesti täällä suhtaudutaan maatalouteen", ruuhka-Suomen sydämessä viljelevä pariskunta kertoo

    Artikkelin aiheet
    joulun henki
    kotieläinpiha
    hevosharrastus
    Hyvinkää
    American Curly
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan