• Teatteriarvio: Amélie opettaa, että maailmassa on paljon kauneutta, kunhan vain muistamme avata silmämme

    Turun Kaupunginteatterin musikaali henkii pariisilaista tunnelmaa, jota valaisevat arjen pienet ihmeet.
    Amélie Poulain (Marketta Tikkanen) löytää rasian, jonka sisälle tuntematon lapsi on kätkenyt rakkaimmat tavaransa.
    Amélie Poulain (Marketta Tikkanen) löytää rasian, jonka sisälle tuntematon lapsi on kätkenyt rakkaimmat tavaransa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri
    Lukemisto
    17.10.201922:30
    Laura Kuivalahti

    Amélie Poulain ( Marketta Tikkanen) on erilainen kuin työtoverinsa ja naapurinsa. Välillä tuntuu, että koko Pariisissa ei ole hänenlaistaan haaveilijaa.

    Aikuisena Pariisiin muuttaneen Amélien elämä mullistuu, kun hän löytää asuntonsa seinään kätketystä salaluukusta aarrelaatikon, jonka hän päättää palauttaa sen alkuperäiselle omistajalle. Rasian käynnistämä onnellisuuden vyöry herättää Améliessa idean: hän voisi alkaa parantaa ihmisten elämiä salaa kulisseista käsin.

    Turun Kaupunginteatterissa esitettävä Amélie- musikaali perustuu samannimiseen, vuonna 2001 ilmestyneeseen elokuvaan. Amélie-elokuva on maagisen herkkävireinen ja koskettava. Turun Kaupunginteatterissa tämä tunnelma on saatu luotua katsojien eteen erinomaisesti.

    Erityisen herttainen on valtavan kokoinen Pörri-kultakala. Laulullisesti suuren vaikutuksen puolestaan tekee Mikael Saari, jonka esittämä Nino Quincampoix kerää kappaleiksi revittyjä otoksia valokuva-automaattien lähistöltä albumiinsa.

    Turun Kaupunginteatterin Amélie itkettää, naurattaa ja saa katsomaan maailmaa uudella tavalla. Mitkä kaikki pienet yksityiskohdat meiltä jäävätkään arjessamme huomaamatta?

    Amélie Turun Kaupunginteatterissa kevääseen 2020 saakka. Ohjaus: Reija Wäre.

    Artikkelin aiheet
    Turun Kaupunginteatteri
    Amélie
    musikaali
    teatteriarvio
    Pariisi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”