Huolet tulivat uniin, kun talonrakennus oli juuri käynnistynyt ja puoliso jäi työttömäksi
Terhi Peltokorpi toteaa kolumnissaan, että vahva tunneside taloon syntyy tekemällä – näin oli ennen ja näin on yhä.
Omakotitalo ja mökki kuuluvat suomalaisten suurimpiin haaveisiin. Kuva on Mäntyharjun loma-asuntomessuilta. Kuva: Antti Raatikainen”Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja.” Vanha tuttu lastenlaulu kajahti parikymmentä vuotta sitten uuden kotimme olohuoneessa vanhimpien lastemme laulamana. Päivittäisiin leikkeihin pujahti usein mukaan sähköasentaja, jonka työtä pikkutytöt olivat ihailleet omakotitalotyömaallamme.
Vähän aikaisemmin mieheni oli jäänyt yllättäen työttömäksi. Kolmilapsisen nuoren perheen elämä tuntui pysähtyvän. Miten pärjäämme? Toinen työttömänä, toisella opinnot kesken. Huoli tuli mukaan uniin.
Aloittelimme irtisanomisuutisen kuullessamme omakotitalon rakentamista Helsinkiin. Pohjatöiden oli suunniteltu alkavan seuraavalla viikolla. Tontti oli maksanut enemmän kuin lapsuuden mummola maksaisi kaikkine maineen. Pankin kanssa oli sovittu asuntolainasta, joka tuntui melkeinpä liian suurelta.
Omakotitalojen rakentaminen on suhdanneherkkää. Monessa kodissa pohditaan juuri nyt, uskallammeko ryhtyä urakkaan. Suunnitelmat ovat valmiina ja talopakettitarjous on pyydetty. Tilausta ei rohkene tehdä.
Talotehtailta irtisanottujen työntekijöiden kodeissa mielen täyttää myös huoli, miten tästä selvitään.
Monesti ehdimme ajatella edellisiä sukupolvia. He luottivat, että työtä löytyy ja perheelle saadaan leipää pöytään. Jotain sen kaveriksi myös.
Talojen rakentaminen on merkki uskosta huomiseen.
Talon, navetan ja aitan rakentaminen tiettömän taipaleen taakse, sananmukaisesti Kylänpäähän, vaati isovanhemmiltani sinnikkyyttä ja uutteruutta. Sama luja usko huomiseen näkyi eri puolilla maaseutua niin ennen sota-aikaa kuin sen jälkeenkin.
Perustusten raudat ja betonit oli perheemme palkkatyöläisen työttömyyden alkaessa jo tilattu tontillemme ja puutavaraa kuormattiin sahalla rekan kyytiin. Muutaman viikon mittaiseksi jäänyt työttömyysjakso koitui siunaukseksi. Talon perustukset valmistuivat suunniteltua nopeammin, kun työmaalla oli yhden sijaan kaksi miestä.
Rakentamisen aloittaminen oli ollut helppoa. Talon paikalta oli kaadettu vain pari omenapuuta, tuuhea mänty ja taivaita hipova pylväskataja, jonka siirto-operaatio osoittautui mahdottomaksi. Puutarha oli tontilla valmiina.
Toisin oli isovanhemmillani. Ensin kaadettiin sankkaa metsää rakennuspuiksi. Kivisten peltojen raivaamiseen käsipeleillä taisi löytyä voima välttämättömyydestä ruokkia perhe. Vaihtoehdot olivat myös vähissä.
Itse rakennettuun kotiin ja raivattuihin peltoihin tai sukupolvelta toiselle siirtyneeseen tilaan syntyy vahva tunneside. Kasvatetaan juuria, kiinnitytään maahan jopa sukupolvien ketjujen ajaksi, sadoiksi vuosiksi. Tunnetaan vahvasti, mistä on tultu ja missä on koti.
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kesk.), suurperheen äiti ja metsänomistaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
