• Naisten vaatteissa on harvoin taskut, ainakaan riittävän kokoiset: ”Niihin tuskin mahtuu nenäliina, tamponi tai burana” ‒ muodin professori listaa 9 syytä

    Naisten vaatteissa on vähemmän ja pienempiä taskuja kuin miesten vaatteissa. Poikkeus ovat työhaalarit. Käsilaukkuteollisuus on vain yksi syy asian tilaan.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Yritykset
    5.5.202221:00
    Paula Liesmäki

    1. Perehtyminen voi jäädä

    ”Yksityiskohtiin perehtyminen voi jäädä suunnittelun ammattilaisilta. Yksityiskohtien merkitystä ei ehkä pikamuotivuosien saatossa enää ymmärretä”, kertoo muodin ja vaatetuksen professori Ana Nuutinen Lapin yliopistosta.

    Naisten vaatteiden taskut yksistään tarjoaisivat Nuutisen mukaan runsaasti suunniteltavaa, oli päämäärä sitten käytännöllisyys tai koristeellisuus.

    2. Naisen asema oli vanhaan aikaan erilainen

    ”On ollut aikoja, jolloin naisilla tuskin oli mahdollisuus rahaan tai omaisuuteen, mistä syystä he eivät tarvinneet toimivaa taskua. Heidän miehensä kantoi kaikki heidän rahansa ja tarve-esineensä”, Nuutinen sanoo.

    Taskut eivät ole Nuutisesta sukupuolineutraali vaatteen detalji.

    ”Taskut heijastavat niin kiistoja naisten oikeudesta omaisuuteen, kuin epäluuloja naisten yksityisistä salaisuuksista.”

    3. Jos vaatteissa ei ole taskuja, tavarat pitää kuljettaa käsilaukussa

    Pukuhistoriassa taskut ovat olleet piilossa, toisinaan jopa kiinnitettyinä alusvaatteisiin.

    1700-luvulla saakka tavaroita kuljetettiin pussukoissa vaatteiden päällä. Siitä taskut siirtyivät osaksi miesten vaatteita. Naisten vaatteissa ne ovat eriytyneet käsilaukuiksi, Nuutinen kertaa.

    ”Käsilaukkuteollisuus tykkää siitä, että naisilla ei ole taskuja. Jo pienet tytöt tottuvat lapsesta lähtien kantamaan pienissä laukuissa tavaraa, eivätkä tule kysyneeksi taskujen perään.”

    1800-luvulla muodissa olivat silkkiset, helmin ja timantein koristellut pussukat. 1900-luvun alun nousukaudella valtavat käsilaukkuosastot tulivat tavarataloihin.

    Sittemmin käytännöllisyys on rapissut käsilaukuista olemattomiin, Nuutinen sanoo.

    Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) käsilaukut ovat nykyisin pienenpieniä ja niihin hädin tuskin mahtuu puhelin. Toinen ääripää on jättimäiset oversize-käsilaukut.

    4. Muoti on miesvaltaista

    Merkittävät muotisuunnittelijat ovat pitkään olleet miehiä.

    ”Miehet haluavat kaunistaa naisia. Taskut eivät aina ole naisten vaatteita kaunistava elementti.”

    Muotisuunnittelija Yves Saint-Laurent on linjannut, että miesten vaatteissa taskut ovat funktionaalisia, naisten vaatteissa koristeellisia.

    ”Lentävä lause on jäänyt vaikuttamaan”, Nuutinen kertoo.

    Jos taskut ovat vain koriste, niillä ei ole käytännön merkitystä. Esimerkiksi liian pienissä taskuissa ei voi kuljettaa tavaraa.

    ”Niihin tuskin mahtuu nenäliina, tamponi tai burana.”

    5. Reput ja vyölaukut ovat muodissa

    Nyt muodissa näkyy käytännöllisyyden pilkahdus.

    ”Korona-aikana olemme muuttuneet käytännöllisemmiksi. Vyölaukut ovat kasvaneet kokoa. Niitä pidetään edessä, rinnan päällä.”

    Iso älypuhelin kulkee nykyään mukaan kaikkialle. Nuutinen kysyy, tuleeko se seuraavaksi kiinni ihoon implantilla.

    Taskut ovat Nuutisen mukaan tärkeä tutkimuskohde urheiluvaatteissa. Mihin älylaite ja oman hyvinvoinnin mittauslaitteet saa sujautettua lenkille lähtiessä?

    ”Urheilupukeutuminen on suunnittelualusta funktionaalisille ratkaisuille.”

    6. Vaikka vaatteissa olisi taskut, niiden käytännöllisyys häivytetään

    Poikkeus taskuttomiin naisten vaatteisiin ovat työhaalarit. Niissä piisaa taskuja.

    Samoin on nyt muodissa olevien cargo-housujen eli armeijatyylisten reisitaskuhousujen kohdalla.

    ”Muotikuvissa cargo-housut on stailattu tyttömäisesti: on huulipunaa ja korkkarit. Käytännöllisyys häivytetään kokonaisuudesta”, Nuutinen kertoo.

    Pukeutumisessa näkyvät nyt klassikkovärit ja -vaatteet: farkut, väreistä beige ja vihreä.

    Niissä voi upota taustaan paitsi metsässä, myös vaikka Helsingin Aleksanterinkadulla.

    7. Taskuttomuus on suunnittelijan laiskuutta

    Hyvä tasku on käytännöllinen, mutta myös ulkonäkökysymys, Nuutinen sanoo.

    ”Taskun paikalla voi saada ilmettä vaatteeseen.”

    Taskuvarkaat olleet yksi syy siihen, miten taskut pitää rakentaa, Nuutinen huomauttaa.

    ”Tavarat pysyvät tallessa syvissä taskuissa.”

    8. Taskut eivät aina sovi lookiin

    Vaatteiden silhuetti vaihtelee muotitrendien mukaan.

    ”Nyt kun vartalon muodot näkyvät hyvin, taskut eivät sovi siihen”, Nuutinen kertoo.

    Housujen taskut sattuvat naisilla leveimpään kohtaan vartaloa, professori huomauttaa. Ne leventävät aluetta, joka koetaan muutenkin leveäksi.

    ”Naiset varovat, että ei tule vahingossa lähetettyä viestiä, että on raskaana, jos taskuissa on tavaraa.”

    9. Yksityiskohdat maksavat

    Pikamuodissa tai halpamuodissa taskut ovat kustannuserä.

    ”Taskut on usein mutkikas tehdä.”

    Niistä nipistämällä säästetään paitsi ompelijan työaikaa, myös euroja materiaaleissa.

    Lue lisää:

    Jukka Rintalaa juhlitaan elämäkerralla ja kesänäyttelyillä, taiteilijaa inspiroivat maaseutu, puutarha ja Yyterin rantaviiva

    Muoti muuttuu, oma tyyli pysyy: MT:n esittelyssä kahdeksan tyyliä maaseudulta

    Mediat: ranskalainen muotitalo suunnittelee 50 000 krokotiilin tilaa Australiaan – matelijoiden nahoista tehdyt laukut kymmenientuhansien arvoisia

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy