• Pätevän testamentin voi laatia jopa hotellin muistilehtiölle – joskus edes repiminen ei peruuta sitä

    Repivät perintöriidat syntyvät usein epäselvistä testamenteista. Aina tätä tärkeää dokumenttia ei ole lainkaan, ja toisinaan se voi putkahtaa esille yllättäen.
    Usein perintöriitojen perimmäinen syy on taistelu siitä, kenen ajatellaan olleen vanhempien suosikki ja kuka on kokenut jääneensä vähemmälle.
    Usein perintöriitojen perimmäinen syy on taistelu siitä, kenen ajatellaan olleen vanhempien suosikki ja kuka on kokenut jääneensä vähemmälle. Kuva: Lari Lievonen
    Lukemisto|Koti
    1.1.202316:45
    Jarmo Hankivaara

    Ihmiset haluavat varmistaa toisinaan perintönsä niin, että he ottavat varmuuden vuoksi testamentista monia kappaleita. Ajatuksena on, että jos yksi katoaa, ainakin jokin niistä on tallella.

    Usein ihmiset kuitenkin muuttavat mieltään elinaikanaan ja repivät tekemänsä testamentin.

    Jotta tällä saataisiin toivottu lopputulos, kaikki kappaleet pitää hävittää tai tehdä uusi, vanhan kumoava testamentti. Jos yksikin kappale vanhasta testamentista jää jonnekin eikä uutta, korvaavaa ole, se on pätevä.

    Hautauspalvelu Aavan perustaja ja osakas Laura Andersson Hautauspalvelu Aavasta sanoo, että piironginlaatikosta löytyvät yllätystestamentit ovat kuitenkin harvinaisia.

    Yleensä ihmiset pitävät testamenttiaan pankissa tai jossain muussa varmassa paikassa, josta se myös löydetään.

    Kopio testamentista on toimitettava kaikille perillisille, mikä saattaa olla todellinen haaste.

    Tiettyjen muotoseikkojen täytyy olla testamentissa kunnossa.

    Siitä pitää käydä ilmi, kuka testamentin on laatinut ja miten perintö tulisi jakaa. Lisäksi tarvitaan kaksi todistajaa, joiden ei tarvitse tietää testamentin sisältöä. Se on aina henkilökohtainen, mutta riitoja välttääkseen sisältö olisi hyvä kertoa etukäteen perillisille.

    ”Tiedän tapauksen, joissa pätevä testamentti on laadittu hotellin muistilehtiölle”, Andersson kertoo.

    Erityisesti hän korostaa selkeyden merkitystä. Riitoja synnyttävät esimerkiksi sanamuodot, jotka voidaan tulkita monella tavalla.

    ”Tässä mielessä ei ole merkitystä, onko kyseessä köyhä vai varakas kuolinpesä. Joku saattaa kokea, että on jäänyt lapsuudessaan vähemmälle kuin muut ja tahtoo kompensaatiota.”

    Tieto ja kopio oikeaksi todistetusta testamentista on toimitettava kaikille perillisille, mikä sekään ei aina ole yksinkertaista. Osakkaita voi olla kymmeniä, joten heidän löytämisensä voi olla vaikeaa eivätkä kaikki edes reagoi yhteydenottoihin. Tällöin joudutaan turvautumaan haastemieheen.

    Lisää aiheesta
    • Alkujärkytyksen ja pikaisesti tarvittujen järjestelyiden jälkeen aikaa on jäänyt myös suremiselle. Jaana Aarnio ja Piia Hokkanen katselivat kuvia, kun Piia oli käymässä hautajaisten aikaan Suomessa.

      Perhe | Siskoksille koitti äkkilähtö isää tuhkaamaan ‒ kun omainen kuolee ulkomailla, surun keskellä on tehtävä heti kimurantteja järjestelyitä

    • Sopu kannattaa pyrkiä säilyttämään. Sosiaalipsykologi kannustaa suhtautumaan riitatilanteessa avoimesti toisten ajatuksiin.

      Asiantuntija kertoo: Näin voit välttää yleisimmät perhe- ja sukuriidat

    • Perintöasioissa askarruttavat perimysjärjestys ja verot – asianajaja: "Monella on hieman taikauskoinen suhtautuminen näihin aisoihin"

    Artikkelin aiheet
    testamentti
    perintö
    perintöriita
    Hautauspalvelu Aava
    Laura Andersson
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen