• Katso video: Mikko Tiirolan savusauna paloi maan tasalle: "Nyt on osa joulusta poissa"

    "Se kolahtaa yllättävän paljon, sauna oli kuin rakas ystävä ja mieliharrastus", Tiirola sanoo savuavien raunioiden äärellä.
    Vanha savusauna paloi torstaina. Rakennus oli alunperin pyykkitupa 1800-luvulta.
    Vanha savusauna paloi torstaina. Rakennus oli alunperin pyykkitupa 1800-luvulta. Kuva: Mikko Tiirola
    Lukemisto
    4.9.202012:36
    Eija Mansikkamäki
    Mikko Tiirola uusi peltikaton tänä kesänä.
    Mikko Tiirola uusi peltikaton tänä kesänä. Kuva: Mikko Tiirola
    Tiirolat toivovat palaneen tilalle uutta samanlaista savusaunaa.
    Tiirolat toivovat palaneen tilalle uutta samanlaista savusaunaa. Kuva: Mikko Tiirola

    "Nyt on osa joulusta poissa", parahtivat Mikko Tiirolan lapset ensimmäisenä, kun kuulivat perhettä kohdanneesta onnettomuudesta.

    Joulusavusauna oli erityinen MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtajan perheelle. Perheen savusauna kuitenkin paloi yllättäen torstaina alkuillasta.

    "20 vuotta se palveli ja satoja kertoja lämpeni kotipihan savusauna. Tunsin mielestäni sen tavat, mutta eilen se silti toisella pesällä päätti täysin odottamatta leimahtaa ja rajusti", Tiirola kirjoitti Facebook-sivuillaan.

    MT:lle hän kertoo, että lämmitteli saunaa kaikessa rauhassa puoli viiden aikaan ja lähti käymään navetassa toisen pesän laittamisen jälkeen.

    "Kun menin vartin päässä siihen, liekit olivat jo näkyvissä. Palo oli räjähdysmäinen."

    Palokunta tuli paikalle, mutta paljoa ei ollut tehtävissä. Jälkisammutus jäi Tiiroloille, ja se olikin tarpeen, sillä tulipalo leimahti uudelleen jälkivartiossa, mutta se saatiin sammumaan omin voimin.

    Savusauna tarjosi viimeiset löylyt viime lauantaina, kun Tiirolan seurana saunoi kymmenkunta petäjävetistä kaveria.

    Vanha hirsirakennus oli pärjännyt tulen kanssa jo pitkään, sillä se oli palvellut ensin pyykkitupana ja sittemmin aittana aina 1800-luvulta asti. Tiirolan mukaan oli viisautta rakentaa tuliherkkä rakennus alunperinkin muista rakennuksista erilleen.

    Savusaunan Tiirola nikkaroi siitä 20 vuotta sitten. Kesällä hän uusi saunaan peltikaton, ja miettiikin nyt, onko yläohjassa voinut muodostua liian kuumat oltavat.

    "Mutta kipinän se on kuitenkin tarvinnut, vaikka onkin rutikuiva vanha savusauna. Olen mielestäni kokenut saunanlämmittäjä, ja yleensä omistajan on syytäkin sytyttää ja lämmittää oma savusaunansa, kun tuntee sen metkut."

    Palo otti koville.

    "Se kolahtaa yllättävän paljon, sauna oli kuin rakas ystävä ja mieliharrastus. Siihen liittyy niin paljon, mutta eivät muistot mihinkään tietenkään häviä."

    Tiirolalla oli saunaansa täysarvovakuutus, ja vastaavanlainen pitäisi nyt saada tilalle, ehkä jo jouluksi. Hän miettiikin nyt sopivaa puulajia, sillä hänen ymmärryksensä mukaan uudet savusaunat palavat herkemmin kuin vanhat.

    "Havupuiden pihka kaasuuntuu. Tässä vanhassa en jaksa uskoa, että kaasuuntuminen olisi ollut palon syynä. Uusi pitänee veistää haavasta, ja katsotaan nyt, voiko kiuasta tai kiukaan runkoa käyttää vielä."

    Artikkelin aiheet
    Mikko Tiirola
    savusauna
    tulipalo
    MTK
    joulu
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan