• Lukuviikko: Mummit ja -vaarit lukevat tarinoita suorissa lähetyksissä, kirjastoissa askartelua ja lukukoiria

    Ensi viikolla järjestettävä Lukuviikko muistuttaa, että lukemisen edistäminen on kaikkien yhteinen asia.
    Lukuviikko on jo yli 40 vuotta vanha perinne.
    Lukuviikko on jo yli 40 vuotta vanha perinne. Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto
    21.4.201920:06
    Laura Kuivalahti

    Ensi viikolla vietetään Lukuviikkoa, jonka teema on tänä vuonna Koko Eurooppa lukee. Koko viikon kestävä tempaus on Lukukeskuksen järjestämä, ja siihen osallistuvat koulut sekä kirjastot ympäri Suomea. Lukuviikkoa on juhlittu jo yli 40 vuotta.

    Tämän vuoden teeman ajatuksena on muistuttaa, että lukemisen edistäminen on kaikkien yhteinen asia. Joka viidenneltä eurooppalaiselta puuttuu lukutaito, jota ihmiset tarvitsevat selvitäkseen nyky-yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.

    Kaikille avointa ohjelmaa järjestetään ympäri maan. Esimerkiksi Turun Runosmäen kirjastossa pääsee seikkailemaan etsiväradalla ja askartelemaan mielikuvituksellisia silmälaseja Tatu ja Patu -tapahtumassa keskiviikkona 24.4. Pohjanmaalla Lumijoen kirjasto Hiidenkivessä pääsee puolestaan tapaamaan lukukoiria torstaina 25.4.

    Jos omalla paikkakunnalla ei ole Lukuviikon tapahtumaa, voi internetin kautta seurata lukumummien ja -vaarien live-lukutuokioita, joissa luetaan tarinoita joka päivä tiistaista perjantaihin.

    Lukuviikon verkkosivuilla on lisäksi lukuisia kirjavinkkejä eri-ikäisille lapsille ja nuorille. Teemaviikon hengessä sivuilta voi myös ladata kirjavinkkauskortin, jonka avulla voi suositella omaa suosikkikirjaansa muille.

    Vaikka vinkit on suunniteltu koulujen ja varhaiskasvatusta ajatellen, saa niistä runsaasti vinkkejä myös lukemiseen kotona.

    Lue lisää:

    Lukuviikon verkkosivut

    Artikkelin aiheet
    lukuviikko
    lukeminen
    kirjastot
    lukukoira
    lukemisen edistäminen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä