• Lankesin verkkohuijarin uuteen ansaan, jollaisesta olin varoitellut lapsiani

    Häpeä on päällimmäisin tunne, kun tajuaa tulleensa huijatuksi. Sen vuoksi moni jättää asian sikseen ja nuolee haavansa kaikessa hiljaisuudessa.
    Tilaajalle
    Kun kaupan tekee nopeasti puhelimella, saattaa unohtua verkkokaupan perusasiat.
    Kun kaupan tekee nopeasti puhelimella, saattaa unohtua verkkokaupan perusasiat.  Kuva: Juho Leskinen
    Lukemisto|Kodin talous
    25.12.202419:30
    Kolumni
    Jarmo Hankivaara

    Tulin hiljan huijatuksi verkkokauppaostoksessani. Tunnustan, vaikka ei tarvitsisi.

    Selasin kuvia somessa, ja näin ilmoituksen tennispalloista. Ne olivat halpoja mutta eivät epäilyttävän halpoja. Tilasin purkkeja laatikollisen ja samalla tenniskengät.

    Sivusto oli ennestään tuttu brändi, ja ostoskorit toimivat kuten pitikin. Osoitetietoja ja lähetystapaa kyseltiin tosin hieman epätarkasti.

    Maksoin Visalla, ja sain kuittauksen sivustolta. Kului viikko, sitten toinen ja lopulta kuukausi.

    Aloin kysellä tilaukseni perään. Sain sähköpostivastauksen nopeasti, kohteliaasti ja aina tiettyyn aikaan aamulla. Ensin minua pyydettiin kyselemään pakettia taloyhtiön muilta asukkailta, sukulaisilta ja postista. Sitten vastaus oli aina, että asiaa selvitetään ja huolestua ei kannata.

    Kuinka monta kertaa olenkaan muistuttanut lapsiani siitä, että menkää aina suoraan nettikaupan sivuille eikä koskaan mainosten kautta tai että outoja linkkejä ei pidä aukaista ja että maksaa kannattaa mieluiten laskulla eikä koskaan tilisiirtona.

    Huijausten pelossa olen pitänyt jopa järkevänä, että iäkäs lähisukulaiseni maksaa yhä laskut suoraveloituksella niiden kalleudesta huolimatta.

    Kuluttajaliiton mukaan vuonna 2021 poliisille tehtiin yhteensä 2 500 ilmoitusta nettihuijauksista, ja suomalaiset menettivät niissä noin 47 miljoonaa euroa. Pankit ja viranomaiset pelastivat summasta noin 25 miljoonaa euroa.

    Vedätystä seuraa helposti uusi vedätys, joten keskustelu huijarin kanssa kannattaa lopettaa.

    Huijarit onnistuivat esimerkiksi IT-tuki-, rakkaus-, dokumentti-, sijoitus- ja pankkihuijauksilla.

    Rikollisten taskuun jäävän summan täytyy olla paljon suurempi. Moni on laillani tilannut luotettavan näköisestä nettikaupasta mutta tullut petetyksi. Osa ajattelee varmasti, että summa ei ollut kuitenkaan kovin iso ja häpeä saa nuolemaan haavat itsekseen.

    Soitin luottokorttiyhtiööni, joka sulki tilin heti.

    Minua ohjeistettiin tekemään raportti tapahtuneesta. Otin kertomukseni tueksi kuvakaappauksia keskusteluista myyjän edustajan kanssa ja puhelimeni sivuhistoriasta.

    Siitä viimeistään selvisi, etten ollut ohjautunut oikealle verkkosivustolle vaan huijarin taitavasti kopioimalle näköissivulle.

    Lähetin valesivustolle viestitin, että olen tehnyt heistä reklamaation luottokuntaan. Ja kuinkas ollakaan, seuraavana päivänä sain viestin, että pakettini oli löytynyt ja olisi nyt valmis lähetettäväksi.

    Soitin uudelleen luottokuntaan, jossa minua kehotettiin lopettamaan viestittely huijarin kanssa. Parhaassa tapauksessa saisin paketin aivan jotain muuta krääsää kuin olin tilannut.

    Kului toista kuukautta, ja lopulta rahat ilmestyivät tililleni. Tällä kertaa luottokorttiyhtiö pelasti.

    Kerroin asiasta jälkikasvulleni valistuksen hengessä. Poikani katsoi minua kulmien alta ja kysyi, olinko tarkistanut myyjän ”urlin” ennen tilausta?

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Esimerkiksi Verohallinnon ja pankkien nimissä yritetään kalastella ihmisten verkkopankkitunnuksia. Tunnuksia ei koskaan tule lähettää tekstiviestillä tai sähköpostilla kenellekään. Kuvituskuva.

      Rikokset | Uhreille jopa 19 000 euron menetykset – kuriiripetos tapahtuu salakavalasti käytetyn tavaran kaupankäynnissä

    • Onnistuuko asioiden hoito, jos verkkopankkitunnuksia ei ole?

      Talous | Timo elää ilman nettiä – siksi hänen on melkein mahdotonta hoitaa talousasioitaan

    • Kyberrikolliset yrittävät urkkia suomalaisten pankkitietoja huijausviestien ja -sivustojen kautta.

      Tekniikka | Verkkorikolliset yrittivät huijata kymmeniä miljoonia euroja suomalaisilta: Näin verkkoasiointi on muuttunut Suomessa

    • Huijari ottaa yhteyttä osia netin markkinapaikoilla kyseleviin ihmisiin ja tarjoaa osia, joita hänellä ei ole. Kuvituskuva.

      Rikokset | Varo tätä varaosahuijausta – autojen osilla rahastettu yli sataa uhria

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”