• Joka viides on herkkävatsainen – ruokavalion tarkastelu voi olla apu kivuliaaseen vaivaan

    Kun vatsa pömpöttää ja kipuilee jatkuvasti, fodmap-hiilihydraattien välttäminen ­saattaa auttaa. Lisäksi stressivatsa tarvitsee rauhaa ja rentoutusta.
    Sipuli on yksi pahimmista vatsan turvottajista. Jos vatsavaivat ovat vakavia, kannattaa apua hakea ensin lääkäriltä, sitten vasta ruokavalion viilaamisesta.
    Sipuli on yksi pahimmista vatsan turvottajista. Jos vatsavaivat ovat vakavia, kannattaa apua hakea ensin lääkäriltä, sitten vasta ruokavalion viilaamisesta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto
    20.5.201810:00
    Hanna Vilo

    Vatsan turvotus on tavallinen vaiva, josta jokainen kärsii joskus. Noin viidesosa ihmisistä kuuluu kuitenkin herkkävatsaisiin, joille turvotus on säännöllistä. Heistä vielä reilut puolet kärsii ärtyvän suolen oireyhtymästä, jonka tyypillisiin oireisiin kuuluu turvotuksen lisäksi vatsakipu, ripuli ja ummetus.

    Ravitsemusterapeutti Leena Putkosen mukaan pitkään ajateltiin, että ärtyvästä suolesta kärsivillä syntyisi tavallista enemmän suolistokaasua. Nykytiedon mukaan heillä syntyy kaasua yhtä paljon kuin muillakin, mutta he aistivat suolistoalueen venymistä tavallista herkemmin.

    Terveillä ihmisillä myös pallea sopeutuu kaasun määrään ja suoliston liikkeisiin. Ärtyvästä suolesta kärsivillä anatomista sopeutumista ei tapahdu.

    ”Heillä pallea puristuu alaspäin, mikä pullistaa vatsaa ulospäin. Sen seurauksena housut alkavat kiristää.”

    Sekä herkkävatsaiset että ärtyvästä suolesta kärsivät saavat apua samoista keinoista. Fodmap-ruokavalion noudattaminen eli tiettyjen hitaasti imeytyvien hiilihydraattien välttäminen auttaa suurinta osaa ihmisiä.

    Pahimmat vatsan turvottajat ovat ruis, vehnä, sipuli ja valkosipuli. Niiden lisäksi turvotusta voivat aiheuttaa vielä monet muutkin hiilihyd­raatit.

    ”Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse välttää kaikkia fodmap-ryhmän ruokia. Itselle vältettävät ruoka-aineet löytyvät kokeilemalla”, Putkonen sanoo.

    Jos vatsavaivat ovat vakavia, Putkonen suosittelee käymään lääkärillä, jotta vakavat sairaudet voidaan sulkea pois. Sen jälkeen on hyvä käydä ravitsemusterapeutilla.

    ”Usein ruokavaliota karsitaan omin päin liikaa. Ravitsemusterapeutti pystyy vinkkaamaan sopivat korvaavat ruuat.”

    Ruokavalion lisäksi vatsavaivoja aiheuttaa myös jatkuva stressi, joka pitää hermoston taistele tai pakene -tilassa.

    Ruuansulatus toimii kunnolla vasta, kun ihminen on rentoutunut ja kokee olevansa turvassa.

    ”Ruuansulatusta edistävät kaikki mieluisat ja rauhoittavat harrastukset. Sen takia rauhallinen liikunta ja hengitysharjoitukset ovat tärkeitä myös vatsan kannalta.”

    Artikkelin aiheet
    herkkävatsaisuus
    fodmap-ruokavalio
    ärtyvän suolen oireyhtymä
    stressi
    ravitsemusterapia
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä