
Turvallisuutta on nyt tarjoilla huhtikuun eduskuntavaaleissa monen ehdokkaan suulla ja elämänkokemuksella mutta ei joka puolueen listoilla.
Puolustusvoimissa sotilastehtävissä työskennelleitä löytyy ehdokaslistoilta viitisentoista, ja he kaikki kuuluvat perinteisellä puoluekartalla oikeistoon: yhdeksän kokoomukseen, kolme RKP:hen, kaksi keskustaan ja yksi perussuomalaisiin.
Vasemmistolla ja vihreillä entiset sotilaat loistavat poissaolollaan. Polittisen historian tutkija Jenni Karimäki Helsingin yliopistosta pitää ilmiötä luonnollisena jatkumona.
”Poliittisen kentän vasemmalta laidalta on perinteisesti löytynyt eniten varaumia aseellista maanpuolustusta kohtaan, kun taas konservatiiviseen ideologiaan on liitetty maanpuolustustahto ja nationalistissävytteinen ajattelu.”
Vasemmistopuolueissa elää Karimäen mukaan yhä pasifismin aate sekä pyrkimys ylirajaiseen yhteyteen ja solidaarisuuteen. Sosiaalidemokratiaa on vaikeaa nähdä sotaiseksi.
Toisaalta hän toteaa, että puhtaat ideologiat harvoin jalostuvat täydellisinä käytäntöön.
”Kansainväliselle solidaarisuudellekin nousee nopeasti raja vastaan.”
Neuvostoliitto kohotettiin juhlapuheissa ja varsinkin taistolaisten mielissä rauhan tyyssijaksi, mutta todellisuudessa maa ei jäänyt suurvaltapolitiikassaan piiruakaan USA:ta huonommaksi.
Toisaalta taas kokoomuksen pitäisi mielikuvien asteella olla hyvinkin kansallismielinen, mutta puolue päinvastoin katsoo EU-myönteisyydessään yli rajojen.
”Konservatiiviseen ideologiaan on liitetty maanpuolustustahto ja nationalistissävytteinen ajattelu.”
Vielä enemmän mennään metsään, jos alemme luokitella äänestäjien ja kansanedustajaehdokkaiden maanpuolustustahtoa tai Nato-suhdettaan puoluekantojen mukaan. Esimerkiksi Suomen Nato-ratkaisun näkyvimpiä arvostelijoita, vasemmistoliiton väistyvä kansanedustaja Markus Mustajärvi on itse reservin kapteeni.
Vihreiden kannattajat taas liputtavat vahvasti naisten pakollisen asevelvollisuuden puolesta, vaikka puolueella on juurensa myös pasifismissa. Tämä on Karimäen mukaan mainio esimerkki aatteiden sisäisistä ristiriidoista.
”Tuota selittää ilmeisimmin se, että vihreissä koetaan tasa-arvo tärkeämmäksi kuin pasifistinen perinne.”
Hän toivoisi, että julkisessa keskustelussa ideologiat saisivat isomman roolin. Asiat esitetään faktoina, mutta jää hämärän peittoon, kuinka ne istuvat ideologiseen kehikkoon.
”Puolueet voivat olla yhtä mieltä voidaan olla vaikkapa velkaantumisen pysäyttämisestä mutta eri mieltä aikataulusta. Oikeaa vastausta ei ole, mutta kantojaan voisi perustella faktojen ohella myös reilusti ideologialla.”
”Puhtaat ideologiat harvoin jalostuvat täydellisinä käytäntöön.”
Sotilastaustaisten ehdokkaiden runsaus on suoraa heijastumaa Ukrainan sodasta, joita puolueet ovat ahkerasti lähestyneet – joku heistä lienee itsekin tehnyt itsensä tykö.
Kenraalimajuri evp. Pekka Toveria tuskin monikaan tiesi ennen Ukrainan sotaa, mutta nyt mies lienee vahvoilla mennä läpi, kuten myös puoluetoveri, puolustusvoimain ex-komentaja kenraali Jarmo Lindberg. Kommentaattoreista lähes profeetallisen aseman saanut UIP:n johtaja Mika Aaltola olisi mennyt ehdokkaaksi ryhtyessään läpi että heilahti, vaikka tällä puuttuu omakohtainen kokemus Puolustusvoimista myös asevelvollisena.
”Puolueet etsivät ehdokashankinnassaan sopivia henkilöitä ajankohtaisista aihepiireistä. Ja jos tämä on vielä hellinyt päässään politiikkaan lähtemistä, kombinaatio loksahtaa kohdalleen.”
Vaalirumba ottaa sen verran voimille, että Karimäki uskoo ainakin useimmilla leikkiin lähteneillä sotilasehdokkailla olevan myös yleisemmin palo politiikkaan. Näin siitäkin huolimatta, vaikka päätös ehdokkuudesta olisi ennemmin ajankohtaisen tilanteen ja oman tausta kuin puolueen ideologian innoittamaa.
KOKOOMUS:
Juha Hänninen, majuri evp, Oulu - uusi
Atte Kaleva, kapteeni evp, Helsinki
Sam Leijonanmieli, yliluutnantti evp, Pohjanmaa - uusi
Jarno Limnéll, kapt evp (majuri res), Uusimaan- uusi
Jarmo Lindberg, kenraali evp, Helsinki - uusi
Antti Pellinen, lääkintämajuri evp, Kaakkois-Suomi - uusi
Jukka Savolainen, kommodori evp, Varsinais-Suomi - uusi
Harri Seppälä, kapteeni evp, Pohjanmaa – uusi
Pekka Toveri, kenraalimajuri evp, Uusimaa - uusi
RKP
Henrika Backlund, kapteeniluutnantti evp, Uusimaa - uusi
Kjell Törner, eversti, Uusimaa - uusi
Niklas Guseff, kapteeniluutnantti evp,Varsinais-Suomi - uusi
KESKUSTA
Olavi Jantunen, kommodori evp, Varsinais-Suomi
Mikko Kärnä, kapteeni evp, Helsinki
Pertti Hakanen yliluutnantti evp, Pirkanmaa
PERUSSUOMALAISET
Tomi Immonen, everstiluutnantti evp, Keski-Suomi