• Konserttiarvio: La Scalan huikea juhlakonsertti Olavinlinnan sydämessä

    Konsertin ehdoton mieslaulajien helmi oli baritoni Leo Nucci. Maria José Sirin laulussa ei ollut milliäkään löysää.
    Suomalaisesta pidättyvyydestä ei ollut tietoakaan, kun La Scalan tähdet kirvoittivat yleisön bravo-huutoihin, taputtamaan ja tömistelemään.
    Suomalaisesta pidättyvyydestä ei ollut tietoakaan, kun La Scalan tähdet kirvoittivat yleisön bravo-huutoihin, taputtamaan ja tömistelemään. Kuva: Stina Haaso
    Lukemisto
    20.7.201900:00
    Stina Haaso

    Savonlinnan Oopperajuhlat todistivat jälleen tänä vuonna, että sijainnilla ei ole merkitystä. Maailman oopperantekijöiden kerma, italialainen La Scala saapui Savonlinnaan.

    Tähdet nauttivat Suomen kesästä, maistelivat lörtsyt ja valloittivat yleisönsä ilta toisensa perään.

    Torstai-iltana oopperayleisöä hellittiin La Scalan juhlakonsertilla, jonka sisällöksi oli koottu Verdin oopperan herkut. Konsertin johti italialainen kapellimestari Michele Mariotti, jonka saavutuksia on ehditty ylistää ympäri maailman. Lämpiöstä bändinsä eteen lampsinut stara olikin varsin viihdyttävä.

    Konsertin ehdoton mieslaulajien helmi oli baritoni Leo Nucci. Jo 1960-luvulla oopperassa debytoinut Nucci on kokoaan suurempi laulaja, joka tärähteli Olavinlinnan lavalta äänensä koko voimalla.

    Pientä jännitystä konserttiin saatiin viime hetkellä, kun esiintymään alun perin sovittu sopraano Sonya Yoncheva ei saanutkaan lääkäriltä raskauden takia matkustuslupaa Suomeen.

    Paikkaamaan saapunut uruguaylainen sopraano Maria José Siri räjäytti yleisön kuitenkin huutamaan bravoa jo ennen väliaikaa, vaikka alkuun sopraanolle haettiin kadonnutta partituuria lämpiöstä avuliaan kontrabasistin voimin.

    Maria José Sirin laulussa ei ollut milliäkään löysää. Kuulija jäi itsekin lopussa läähättämään elettyään ilmeikkään laulajan esityksissä jokaisen hengenvedon mukana.

    Suomalaiselle etenkin voimallisiin vaskiin tottuneelle yleisölle La Scalan orkesterin jouset olivat miellyttävää nautintoa. Orkesterin työskentelyä kapellimestarin ohjauksessa oli nautinto jo itsessään seurata.

    Yhtä osaa konsertissa olisin voinut itse vielä laajentaa. La Scalan kuoro ei jäänyt näkymättömäksi, vaan näytti mitä tarkoittaa italialaiselle fortissimo. Se on tosi kovaa.

    Kuoron ääni leikitteli välillä hauraasti paisuen hetkessä väkeväksi. Tuota olisin kuunnellut lisää.

    Olavinlinnan kaikki katsomot oli loppuunmyyty jo vuosi sitten kesällä, kun La Scalan saapuminen Savonlinnaan varmistui. Tyhjänä näkyi vain yksi istumapaikka.

    Kahden miljoonan euron satsauksella Savonlinnan oli saatu kansainvälistä laatua, josta on vaikea tulevina vuosina enää paljoa parantaa. Molto bene.

    Savonlinnan Oopperajuhlat: La Scalan juhlakonsertti Olavinlinnassa 18.7.2019. Solistit Maria José Siri, Giorgio Berrugi, Leo Nucci, Ferruccio Furlanetto. Kapellimestari Michele Mariotti. Kuoromestari Bruno Casoni. Teatteri Alla Scalan kuoro ja orkesteri.

    Artikkelin aiheet
    La Scala
    Olavinlinna
    savonlinnan oopperajuhlat
    klassinen musiikki
    konserttiarvio
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”