• Tutkimus: Lautapelit, puutarhanhoito ja tanssi hoitavat aivoja

    Omaa muistiaan kannattaa harjoituttaa antamalla sille tekemistä.
    Pelailu ja harrastaminen kannattavat, etenkin kavereiden kanssa.
    Pelailu ja harrastaminen kannattavat, etenkin kavereiden kanssa. Kuva: Juho Leskinen
    Lukemisto|Hyvinvointi
    11.8.202419:00
    Eija Mansikkamäki

    Kun aivoille antaa puuhaa, aivojen verenkierto vilkastuu ja hermokudos pysyy kunnossa pidempään. Helppoa aivojumppaa ovat uusien asioiden opiskelu, ristikoiden tekeminen, keskustelu ihmisten kanssa ja uusien elämysten kuten kulttuurin kokeminen.

    Sydänliiton sivuilla kerrotaan japanilaisen professori Mutsuhiro Nakaon tutkimuksista, joiden mukaan perinteisten lautapelien pelaaminen vähentää erilaisia muistin, tarkkaavaisuuden ja havaitsemisen pulmia sekä masennusta.

    Vanhoiksi eläneiltä ja yhä muistavilta ihmisiltä on muutoinkin löytynyt kortti- ja lautapelitaustaa. Pelatessa pitää muistaa säännöt, siirrot ja sosiaalisuus, joten sökörinki ei ole hullumpi ajatus.

    Hyvää muistinhoitoa ovat myös käsityöt, nikkarointi, ruoanlaitto tai puutarhanhoito, mieluiten jonkun seurassa. Musiikin kuuntelu lisää hyvää oloa ja vilkastuttaa aivojen verenkiertoa, samoin liikunta kuten tanssi. Vihreys eli kävelylenkki metsässä taas laskee verenpainetta.

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa