• Pyry aloittaa uuden vuoden etelässä ‒ kiristyvä pakkanen Lapissa

    Uudenvuodenpäivä on Etelä-Suomessa pyryinen, pyryn jälkeen pakkanen alkaa kiristyä. Maan keski- ja pohjoisosissa on laajalti poutaa, etenkin Lapissa on useana päivänä kylmää.
    Etelä-Suomi saa tänään lunta tuulen säestyksellä.
    Etelä-Suomi saa tänään lunta tuulen säestyksellä. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Sää
    1.1.202510:44
    Jouko Korhonen & Juha Jantunen

    Lumisadealue liikkuu tänään eteläisen Suomen yli itään, etelärannikkoa pitkin kulkee myös matalapaineen keskus. Iltaan mennessä lunta kertyy 5‒10 cm. Meren äärellä sade voi käväistä päivällä vetenä, mutta matalapaineen jälkeen pohjoistuuli antaa jälleen vähän lunta.

    Etelän lumisade kurottaa kohti maan keskiosia, mutta lumimäärä jäänee monin paikoin melko vähäiseksi. Eteläinen Pirkanmaa, eteläinen Keski-Suomi sekä Savo-Karjalan eteläosat ovat hetkellisesti sakean lumisateen alla.

    Pohjois-Suomessa on edessä kirpeä pakkaspäivä, lämpötilan piste-ennuste voi olla paikoin heikko vaihtelevan pilvisyyden vuoksi.

    Torstai on lähes koko maassa poutapäivä. Lähinnä Pohjanlahdelta voi ajautua lumikuuroja mantereelle maan länsiosaan, perjantaina kevyt lumisade on mahdollista myös Etelä- ja Itä-Suomessa.

    Ilmavirtaus käy kylmästi lännen ja pohjoisen väliltä. Myös koko loppuviikon ajan maassamme on melko tyypillistä kylmää sydäntalven ilmamassaa, arktinen ilma jää ainakin aluksi Islannin suunnalle sekä toisaalta Vienanmeren ympäristöön ja Pohjois-Siperiaan.

    Etelässä routa ei ehdi keskiviikon lumisateen vuoksi kovin paljon vahvistua, mutta ainakin jotain uutta toivoa on hiihdon ja luistelun ystäville nyt annettu mm. pääkaupunkiseudulla sekä Lounais-Suomessa.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    lumi
    pakkaset
    Etelä-Suomi
    Lappi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita