• Vauvojen päivää vietetään tänään toista kertaa – laulu Vautsi-vauvasta juhlistaa naperoita

    "Jokainen vauva on ihana aarre", sanoo vauvalaulun kirjoittanut Riikka Jäntti.
    Valtakunnallista vauvan päivää vietettiin ensimmäisen kerran viime syksynä.
    Valtakunnallista vauvan päivää vietettiin ensimmäisen kerran viime syksynä. Kuva: Piia Matikainen
    Lukemisto
    28.9.201811:20
    Laura Kuivalahti

    Tänään perjantaina vietetään toista kertaa valtakunnallista vauvan päivää. Syyskuun viimeisenä perjantaina järjestettävän päivän tarkoitus on kiinnittää laajasti huomiota perheisiin ja vauvoihin.

    Juhlapäivän takana oleva VauvaSuomi ry järjestää perjantaina vauvan päivän päätapahtuman Helsingissä Musiikkitalolla, mutta juhlintaan voi osallistua myös muilla paikkakunnilla ympäri Suomea.

    Esimerkiksi Tampereella lastenkulttuurikeskus Rulla tarjoaa monenlaista ohjelmaa aina vauvasirkuksesta ja värikylvyistä lastenmusiikkikonserttiin. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksetkin ovat monessa tapahtumassa mukana.

    Lastenkirkko-verkkojulkaisu on päivän kunniaksi julkaissut Riikka Jäntin sanoittaman ja säveltämän kappaleen Vautsi-vauva musiikkivideoineen ja nuotteineen.

    Jäntti työskentelee Hakunilan seurakunnan kanttorina ja on vauvamuskarien konkari.

    “Vautsi-vauvan aihe oli pyörinyt mielessäni keväällä. Jokainen vauva on ihana aarre, Vautsi-vauva", Jäntti kertoo tiedotteessa.

    VauvaSuomi ry rohkaisee ihmisiä juhlistamaan vauvoja myös virallisten tapahtumien ulkopuolella vaikkapa kotona, kahvilassa, työpaikalla tai puistossa.

    Lue lisää:

    Vautsi-vauvan nuotti Nuoren kirkon sivuilla

    Artikkelin aiheet
    vauvojen päivä
    Vautsi-vauva
    Riikka Jäntti
    VauvaSuomi ry
    vauvat
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan