• veistäjä

    Lukemisto
    16.10.201516:00
    MT toimitus

    1950: Syntyy Viitasaarella.

    1955: Isosisko pelottelee puunkoloissa asuvilla

    petoeläimillä.

    1963: Veisti kirveenvarren

    koulun puukäsityötunnilla. Opettajan mukaan se oli

    ainoa oppilastyö, joka oli edes

    kirveenvarren näköinen.

    1990: Kävi hirsikurssin.

    1997: Ensimmäinen

    karhuveistos syntyy.

    2013: Sai karhunveiston

    MM-kilpailussa kunniamaininnan työllään

    Emokarhujen äiti. Veistosta

    kuvattiin oivaltavaksi,

    kauniiksi ja rohkeaksi.

    2013: Osallistui Pohjois-Italiassa Sutrion kylän

    veistotyöpajaan.

    2015: Veistoksia esillä

    syyskuun alussa Serlachius-

    museoiden näyttelyssä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    veistaminen
    kuvataide
    karhuveistos
    Serlachius-museot
    Viitasaari
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan