• Suomalaiselokuva Tytöt tytöt tytöt on voittanut yleisöpalkinnon Sundancen elokuvajuhlilla – kilpasarjassa ei ole aiemmin ollut pitkää fiktioelokuvaa Suomesta

    Tytöt tytöt tytöt seuraa kolmen teini-ikäisen tytön elämää. Se käsittelee seksuaalisuutta, ensirakastumisia ja arkista ystävyyttä.
    Alli Haapasalon ohjaama elokuva kisasi Sundancen kansainväliseen kilpasarjassa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Alli Haapasalon ohjaama elokuva kisasi Sundancen kansainväliseen kilpasarjassa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Lukemisto
    29.1.202211:32
    STT

    Alli Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt on voittanut Sundancen elokuvajuhlilla esityssarjassaan yleisön palkinnon. Elokuva kilpaili kansainvälisessä draamaelokuvien sarjassa. Sarjan pääpalkinnon voitti bolivialaisen Alejandro Loayza Grisin ohjaama Utama.

    Utahin Park Cityssä järjestettävää Sundancea on pidetty Yhdysvaltojen tärkeimpänä elokuvafestivaalina. Se on keskeinen kauppapaikka, jossa suuret amerikkalaislevittäjät tekevät hankintoja.

    "Tuntuu hienolta, että elokuva on puhutellut heitä, joille se on tehty", Haapasalo sanoo.

    Tytöt tytöt tytöt on ensimmäinen pitkä suomalainen fiktioelokuva, jota koskaan on valittu kilpailemaan Sundanceen. Neuvottelut kansainvälisestä myynnistä ovat Haapasalon mukaan kesken.

    "Myynnin kannalta yleisöpalkinto on usein paras, etenkin tällaiselle nuorisoyleisön elokuvalle."

    Ennen palkintoa Tytöt tytöt tytöt sai huomiota vasta kohtuullisesti. Suurista alan bisnesjulkaisuista sen ehti arvioida vain Screen.

    "En osannut olla pettynyt. Sundancessa amerikkalaisten elokuvien kilpasarja on kuitenkin huomioarvoltaan ykkönen", Haapasalo sanoo.

    Tytöt tytöt tytöt seuraa kolmen teini-ikäisen tytön elämää. Se käsittelee seksuaalisuutta, ensirakastumisia ja arkista ystävyyttä. Elokuvan on käsikirjoittanut Daniela Hakulinen ja Ilona Ahti. Pääosia esittävät Aamu Milonoff, Linnea Leino ja Eleonoora Kauhanen. Tuottajat ovat Citizen Jane -yhtiön Leila Lyytikäinen ja Elina Pohjola, joka ehti siirtyä Ylelle elokuvapäälliköksi ennen elokuvan valmistumista.

    Sundancen festivaali järjestettiin tänä vuonna etänä. Päätös tehtiin tammikuun alussa, alle kolme viikkoa ennen festivaalin alkua.

    Festivaalin järjestäminen virtuaalisesti oli tekijöille pettymys. Haapasalo päätti kuitenkin järjestää itsensä festivaalitunnelmaan ja varasi itselleen Helsingissä hotellihuoneen.

    "Festivaali on kupla, ja se ei toimi, ellen ole itsekin festivaalikuplassa."

    Aikavyöhykkeiden vaihtuminen helpotti kuplautumista. Esimerkiksi ensi-iltanäytöksen jälkeinen keskustelu yleisön kanssa alkoi vartin yli yksi Suomen aikaa maanantain ja tiistain välisenä yönä.

    "Useimmat keskustelut kävin Los Angelesiin, jonne aikaero on kymmenen tuntia."

    Perjantai-iltana Suomen aikaa Haapasalo osallistui alan virtuaalisiin pikatapaamisiin. Tapahtumaan oli järjestetty parinkymmenen minuutin keskusteluja suurten amerikkalaistoimijoiden kanssa.

    "Listallani oli isoja nimiä, sellaisia kuin A24, AppleTV+ ja Magnolia. On mielenkiintoista päästä juttelemaan tällaisten tahojen kanssa, ja se kompensoi etäjärjestelyjä", Haapasalo sanoo.

    AppleTV+ on suurimpia suoratoistotoimijoita ja A24 on yksi Yhdysvaltojen tärkeimmistä riippumattomista tuotantoyhtiöistä. Magnolia on art house -elokuvien keskeinen valkokangaslevittäjä.

    Haapasalolla ei ole vielä agenttia Yhdysvalloissa.

    "Minulla ei ole suoraan sanoen ollut aiemmin siihen kovin paljon mielenkiintoa", Haapasalo sanoo.

    "Nyt on tullut aika paljon yhteydenottoja, joita pääsen festivaalin jälkeen käymään läpi."

    Elokuva esitetään seuraavaksi Berliinin elokuvajuhlilla, jotka alkavat 10. helmikuuta ja jotka järjestetään fyysisenä tapahtumana. Suomessa Tytöt tytöt tytöt tulee elokuvateattereihin huhtikuussa.

    Artikkelin aiheet
    Tytöt tytöt tytöt
    Alli Haapasalo
    Sundance
    suomalainen elokuva
    elokuvajuhlat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan