• Ja niin joulu saapui taas koronan keskelle

    Huolten ja pettymysten keskellä tärkeintä on muistaa, että joulu saapuu joka tapauksessa – vaikkei se olekaan sellainen, kuin se on perinteisesti ollut, kirjoittaa Hengähdyspaikalla Salla Autere.
    Lukemisto
    19.12.202110:00
    Salla Autere

    Vaikka takaraivossa on koko syksyn ajan ollut pelko, että mahtaako koronapandemia estää taas joulun tapahtumat, niin positiivisuuden voimalla tapahtumia on järjestelty. On haaveiltu, että tänä jouluna pääsisi taas laulamaan Kauneimpia joululaulua monisatapäisen ihmisjoukon keskelle ja jouluaattona kirkko olisi ääriään myöten täynnä.

    Nyt kiristynyt tilanne on laittanut kuitenkin suunnitelmat uusiksi. Täällä Pohjois-Pohjanmaalla jumalanpalveluksiin voidaan ottaa maksimissaan yksi kolmasosa normaalikapasiteetista ja yleisötilaisuuksiin, kuten joululauluiltoihin ja konsertteihin, joko 20 henkilöä tai vain koronapassin omaavia.

    Harmi on valtava, kun syksyn aikana tehdyt valmistelut ja toiveet yhteisestä juhlasta kuivuivat taas kokoon.

    Mutta sitä harmia suurempi on pelko siitä, että tilaisuuksista lähtisi liikkeelle valtava sairastumisten ketju. Ennemmin perumme tapahtumia, kuin tahdomme kenenkään sairastuvan. Ihmiselämä ja terveys ovat arvokkaampia kuin yhdessä koettu joululaulujen laulamisen ilo.

    Kaikkea ei voi saada, ei edes silloin kuin elämä on epidemia-vapaata, mutta ei varsinkaan nyt. Joten asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen.

    Elämä on arvokkainta mitä meillä on. Sen takia sitä täytyy suojella, vaikka se tarkoittaisikin muiden ilojen karsimista tai rokotteiden ottamista.

    Huolten ja pettymysten keskellä tärkeintä on muistaa, että joulu saapuu joka tapauksessa. Vaikka se ei tänä vuonnakaan ole sellainen, kun sen perinteisesti on ollut, niin silti se saapuu.

    Tänäkin jouluna Jeesus-lapsi syntyy seimeen. Silti lapset ympäri maan odottavat joulupukkia lahjoineen. Silti Turussa julistetaan joulurauha. Silti kodeissa kokoonnutaan yhteisen pöydän ääreen.

    Ja tänäkin jouluna jouluevankeliumin sanoma tuntuu sydämessä asti: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.”

    Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat kirkkoherra Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, emerituspiispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.

    Artikkelin aiheet
    joulu
    koronapandemia
    hengellisyys
    yhteisöllisyys
    kolumni
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä