”Joskus puhutaan nuken omasta tahdosta. Vaikka minä nuketan häntä, nukella saattaa olla täysin omia ajatuksia ja hän saattaa päättää, ettei tämä menekään niin kuin sinä haluat”, Anna Nekrassova sanoo. Kuva: Jarno Mela
Nukketeatteri ei ole vain pienille lapsille suunnattua hupailua, vaan sen avulla voi kertoa jopa hedelmättömyydestä
Anna Nekrassova päätyi nukketeatterin pariin äitinsä innokkuuden ansiosta. Nyt hän toivoo, että muutkin saisivat mahdollisuuden hurahtaa nukketeatterin maailmaan.Tilaajalle
Nukketeatterissa näyttelijän pitää kanavoida tunteensa nukkien kautta, sanoo Anna Nekrassova. Laura Hallantien on rakentanut kuvan nuket Ystävä joella -esitykseen, joka saa ensi-iltansa huhtikuussa Oulun Valve Galleriassa. Kuva: Jarno MelaJos totta puhutaan, niin Anna Nekrassovasta ei todellakaan pitänyt tulla nukketeatteritaiteilijaa. Ei missään tapauksessa! Mutta kuinkas sitten kävikään, kun äiti ihan hiukan avusti kohtaloa.
Jo pienestä asti oli täysin selvää, että Nekrassovasta tulisi näyttelijä. Se oli hänen vanhempiensa ammatti, ja palo estradille tuntui virtaavan Nekrassovankin suonissa.
Lukion jälkeen nuori näyttelijänalku kävi kolmesti Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa, mutta kun oppilaitoksen ovet eivät auenneet, oli edessä välivuosi toisensa perään.
”Äiti kovasti mietti, mitä voisin tehdä välivuoden aikana, ja hän ehdotti nukketeatterilinjaa Turussa. Sanoin, että ei missään tapauksessa, minä en halua olla mikään kakkosluokan näyttelijä”, Nekrassova muistelee nuoruutensa uhmaa.
Jotenkin äiti sai houkuteltua tyttärensä täyttämään hakupaperit ja jopa tulostamaan ne.
”Sitten äiti nappasi ne, ja lähti postiin.”
Seurasi kutsu pääsykokeisiin, jossa itse asiassa oli aika hyvä tunnelma, ja lopulta Nekrassovalle tarjottiin myös opiskelupaikkaa.
”Pääsykokeissa ala alkoi vähän kiinnostaa, mutta kun sain onnittelukirjeen, aloin itkeä. Isä kysyi haluanko mennä sinne enkä halunnut, mutta lopulta kuitenkin menin.”
Päätös osoittautui lopulta oikeaksi. Yhdellä ensimmäisistä kursseista opetettiin nukkien käsittelyä. Nekrassova istui lattialla ja katsoi opiskelukavereidensa työskentelyä. Häntä alkoi itkettää. Tällä kertaa ei ahdistuksesta vaan onnesta sen vuoksi, että hän oli juuri siellä missä pitikin.
”Upposin siihen maailmaan täydellisesti, ja olin ikuisesti kiitollinen äidilleni, että hän nappasi hakupaperini ja vei ne postiin. Hän oli tienraivaaja ammattielämässäni.”
”Välillä sain kuulla koulun käytävillä, että muut käyvät jumpassa, mutta Anna käy tanssikoulussa, koska siitä tulee näyttelijä.”
Nekrassovan perhe on inkeriläisiä paluumuuttajia hänen isänsä puolelta. He muuttivat Suomeen Nekrassovan ollessa yksivuotias ja asettuivat asumaan Satakuntaan Kiukaisiin, joka on nykyisin osa Euraa.
Pienessä pitäjässä oli vain vähän harrastusmahdollisuuksia, joten Nekrassovan vanhemmat alkoivat pitää teatterikerhoa, jossa perheen kaikki kolme lasta kävivät aikansa.
Vasta päästyään opiskelemaan Nekrassova tajusi, että itse asiassa kerhossa oli paljon nukketeatterin elementtejä aina varjoteatterista naamioihin ja käsiteatteriin asti.
Pienellä paikkakunnalla kaikki tiesivät Nekrassovan urahaaveista. Jo alakoululaisena hän reissasi Poriin tanssitunneille, koska ajatteli siitä olevan hyötyä näyttelijän ammatissa.
”Välillä sain kuulla koulun käytävillä, että muut käyvät jumpassa, mutta Anna käy tanssikoulussa, koska siitä tulee näyttelijä”, Nekrassova muistelee painottaen sanaa tanssikoulu juuri niin kuin ivalliset koululaiset pahimmillaan osaavat.
Ehkä isolta paikkakunnalta olisi ollut helpompi ponnistaa kohti taidealaa, kun samanhenkisiä kavereita olisi ollut enemmän.
”Kiukaisissa oli aika pienet taidepiirit: äiti, isä ja pari tyyppiä siellä täällä.”
Kuka?
Anna Nekrassova on muuttanut perheensä kanssa Neuvostoliitosta Suomeen ollessaan yksivuotias.
Molemmat vanhemmat ovat työskennelleet näyttelijöinä.
Varttunut Kiukaisissa (nykyisin osa Euraa) Satakunnassa, asuu nykyään Turussa.
Valmistunut nukketeatteritaiteilijaksi ja teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun ammattikorkeakoulusta vuonna 2014. Suorittanut myös nukketeatterin ja musiikkiteatterin erikoistumiskoulutuksen Turun ammattikorkeakoulussa vuonna 2019.
Mukana monissa tuotannoissa. Ensimmäinen sooloteos Ennen Peukalo-Liisaa sai ensi-iltansa vuonna 2021.
Turku International Puppetry Festival (TIP-Fest) Taiteellinen johtaja vuodesta 2015–2022.
Nukketeatteriammattilaisten verkoston Aura of Puppetsin jäsen vuodesta 2014 lähtien.
Nukketeatterissa ja muussa näyttelemisessä on paljon eroja mutta toisaalta myös huomattavasti samankaltaisuuksia.
”Näyttelijä kanavoi tunnetiloja vain itsensä kautta, mutta nukketeatterinäyttelijä antaa oman energiansa esineelle tai nukelle. Silloin pitää osata kanavoida tunteet nuken kautta.”
Koulussa Nekrassova ystävineen harjoitteli, millaista on olla näyttämöllä esineen kanssa, jos yleisön huomio on täysin ihmisessä. Entä miten tilanne muuttuu, jos fokus jakautuukin tasan nuken ja ihmisen välille? Mitäpä jos ihminen onkin vain nukettaja ja yleisön huomio halutaan kiinnittää kokonaan nukkeen? Siinä on suuri ero.
Kun esitystä harjoittelee nuken kanssa, siitä tulee Nekrassovalle työtoveri. Välillä tuntuu jopa, että nukeilla on oma tahto eikä nukettaja voi yksinään päättää mitä seuraavaksi tehdään.
”Olen täysin hömppä näissä asioissa, nuket tulevat minulle rakkaiksi ja tärkeiksi. Pitkän esityskauden jälkeen hyvästien jättäminen nukelle voi olla raskasta.”
”Nyt eletään jollain tavalla murrosaikaa, ja nukketeatteria osataan arvostaa enemmän.”
Ensimmäisen sooloteoksensa Nekrassova marssitti ihmisten silmien eteen vuonna 2021. Ennen Peukalo-Liisaa paneutuu Hans Christian Andersenin klassikkosatua edeltäneisiin tapahtumiin ja hedelmättömyyteen.
Ajatus lukemattomista kukkaruukuista ja niihin istutetuista siemenistä oli kypsynyt Nekrassovan mielessä jo pitkään. Sitten alkoi koronapandemia, joka sulki teatterien ovet.
”Olen näyttelijänä ja ihmisenä tottunut tekemään paljon töitä ja tuomaan omia ajatuksiani näyttämölle. Tuntui, että tämä on elämän kysymys. Minun oli pakko lähteä tekemään jotain omaa.”
Nekrassova oli usein näyttänyt keskeneräisiä koulutöitä vanhemmilleen, mutta tällä kertaa hän halusi pitää langat itsellään. Hän kuvasi työskentelyään videolle ja katsoi niitä uudelleen ja uudelleen. Välillä hänen ohjaajaminänsä jätti käsikirjoittajaminälle ääniviestejä siitä, mitä esityksessä pitäisi muokata.
”Olisin luullut, että se olisi ollut minulle vielä rankempaa, mutta palaset loksahtelivat kiitollisen ihanasti paikalleen. Minulla oli mahtava tiimi, jotka hengitti esityksen eloon kanssani.”
Vaikka Nekrassova teki tällä kertaa pientä taiteellista pesäeroa vanhempiinsa, osasi äiti silti kysyä tarvittavat kiperät kysymykset ja pallotella ajatuksia.
”Onneksi hän ehti olla tässä mukana. Viime kesänä äiti nukkui pois.”
”Moni nukketeatterin löytänyt vaikuttuu siitä ja tulee katsomaan uudelleenkin.”
Nukketeatteri on siis jotain, mitä Nekrassova nuorempana piti kakkosluokan näyttelemisenä ja johon upotakseen hän tarvitsi äidiltään aikamoisen tönäisyn. Onko nukketeatteri ikuisesti ennakkoluulojen vanki?
”Nyt eletään jollain tavalla murrosaikaa, ja nukketeatteria osataan arvostaa enemmän. Moni nukketeatterin löytänyt vaikuttuu siitä ja tulee katsomaan uudelleenkin.”
Monesti ajatellaan, että nukketeatteri on pelkkää kepeää, lapsille suunnattua käsinukkehupailua. Todellisuudessa nukketeatteria voidaan tehdä minkä ikäiselle yleisölle tahansa ja miten rankoista aiheista vain.
”Käsinuketkin ovat haastavia. Ajatellaan, että ne laitetaan vain käteen ja heilutellaan, mutta siihenkin on oma tekniikkansa.”
Monissa laitosteattereissakin on alettu käyttää nukketeatterin elementtejä, ja Nekrassova toivookin, että jatkossa ne osaisivat hyödyntää vielä entistä enemmän myös nukketeatterin ammattilaisten apua.
”Minulla on puhelimessani valokuvakansio töistäni. Jos tapaan uuden ihmisen, joka ei tiedä nukketeatterista mitään, näytän hänelle valokuvia. Silloin yleensä silmät aukeavat isommiksi ja isommiksi. Tämä on todella monipuolinen ammatti, ja ihmisten pitäisi saada tietää tästä vieläkin enemmän!”
- Osaston luetuimmat
