• Voimaeläimet johtavat nuoret seikkailuihin Ikimaassa

    Kimmo Ohtonen: Ikimaa – Soturin tie. 335 sivua. Otava.
    Lukemisto
    20.12.201801:00
    Heli Virtanen

    Luontokirjailijana aiemmin kunnostautunut Kimmo Ohtonen on ottanut haltuunsa uuden lajityypin: nuorten fantasiaromaanit.

    Ikimaa – Soturin tie on lupaava aloitus. On sympaattisia keskushenkilöitä, klaanien välisiä taisteluita, selviytymistä tiettömien korpien keskellä.

    Kirjan alkuasetelma sijoittuu tulevaisuuteen. Maailman pohjoisimmassa kolkassa ei kasva enää paljon muuta kuin kuusiplantaaseja, eläimetkin ovat kadonneet. Lumesta kerrotaan vain entis­aikojen kirjoissa, joita pitää lukea salassa.

    Pohjoisimmassa kolkassa elävä 12-vuotias Oliver on kadottanut äitinsä. Etsintöjen jatkuttua jonkin aikaa Oliverille ilmestyy unessa karhu, Jätti, joka tulee hakemaan Oliverin mukaansa sinne, mistä Oliver oikeasti on kotoisin, Ikimaahan.

    Siellä äidin etsinnät jatkuvat ja todelliset seikkailut vasta alkavat.

    Ohtosen esikuvat tai ainakin osa niistä on helppo tunnistaa: alussa on aimo annos Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa, kahden maailman välillä matkaaminen tuo mieleen C. S. Lewisin Narnian, metsän keskellä elelevät klaanit muistuttavat Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintyttärestä ja soturikoulussa voi aistia häivähdyksen J. K. Rowlingin Harry Pottereista.

    Vaikka kirjassa on paljon lainattua, jotain omaakin Ohtosen tyylissä on. Voimaeläimet esimerkiksi. Ikimaassa elävillä kuiskaajilla on erityinen kyky: he voivat ottaa unessa yhteyden omaan voimaeläimeensä. Oliverin voimaeläin on Jätti-karhu, hänen ystävänsä Kallan Unna-susi.

    Varmasti Ohtosen pohjoisen luonnon tuntemuksesta on ollut hyötyä, kun hän on kirjoittanut, miten eläimet käyttäytyvät.

    Vaikka kirja ei aivan yllä esikuviensa tasolle, teksti soljuu mukavasti ja juoni onnistuu koukuttamaan ajoittain myös aikuisen lukijan. Nuorille fantasiakirjallisuuden faneille tämä trilogian avausosa on varmasti omiaan.

    Artikkelin aiheet
    Kimmo Ohtonen
    nuorten fantasia
    Ikimaa
    voimaeläin
    kirja-arvostelu
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”