Kirja-arvio: Nadia Murad kertoo miltä tuntuu, kun ihmisarvo viedään

Lähi-idän sodat ja kansanmurhat ovat uutisten kestoaiheita. Itkevät ihmiset kertovat kokemistaan kauhuista ja menetyksistä.

Irakilainen 21-vuotias opiskelijatyttö Nadia Murad, suurperheen jäsen, eli vuonna 2014 rauhallista elämää kotikylässään lähellä Syyrian rajaa. Uskonnoltaan nämä maanviljelijät ja paimenet olivat jesidejä, joita valtaväestö vainosi ja pakkokäännytti jo Saddamin aikaan.

Muradin kylässä oli saatu elää turvassa, kunnes Isis-taistelijat tulivat, tappoivat miehet ja ottivat nuoret naiset ja tytöt vangeiksi, Muradin yhtenä heistä. Heidät myytiin tai lahjoitettiin seksiorjiksi.

Murad pääsi muutaman kuukauden kuluttua pakoon, mutta ennen sitä hän koki mitä on, kun ihmisarvo viedään. Orjan omistajalla oli oikeus tehdä tälle mitä tahansa.

Teos jakautuu kolmeen osaan. Alussa Murad muistelee kylänsä arkea ja jesidien tapoja. Hän kertoo nuoren naisen tulevaisuuden suunnitelmistaan, joihin kuului oman kauneussalongin perustaminen.

Toinen osa kertoo yksityiskohtaisesti, mitä naiset kokevat Isisin vallan alla.

Viimeinen osa kuvaa jännittävää pakomatkaa suvun rippeitten luo. Sekin oli äärimmäisen vaarallinen.

Nykyisin Nadia Murad on ihmisoikeusaktivisti, ihmiskaupasta selviytyneitä puolustava YK:n hyvän tahdon lähettiläs. Hän toivoisi olevansa viimeinen tyttö, joka joutuu kokemaan kertomansa kohtalon. Hienoa on, että hän kertoo tarinansa kaihtelematta. Raiskatuksi tuleminen ei ole uhrin häpeä.