• Askeleet runojen tahdissa – Lea Halonen kävelee runot muistiin ja luo lausunnallaan tunnelmaa kirkosta kapakkaan

    ”Askelten tahti auttaa minua muistamaan”, kertoo riihimäkeläinen runoharrastaja Lea Halonen. Katso ja kuuntele videolta, miten hän lausuu itse kirjoittamansa runon!
    Tilaajalle
    Omia runoja Lea Halonen teki pitkään pöytälaatikkoon, kunnes uskaltautui kansalaisopiston runoryhmään. Sittemmin Halosen runoja on julkaistu kokoelma- ja yhteisteoksissa.
    Omia runoja Lea Halonen teki pitkään pöytälaatikkoon, kunnes uskaltautui kansalaisopiston runoryhmään. Sittemmin Halosen runoja on julkaistu kokoelma- ja yhteisteoksissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Kirjallisuus
    3.3.202415:00
    Henrik Hohteri
    Riihimäki

    Riihimäkeläinen Lea Halonen on aina valmiina, kun juhlatunnelmaa halutaan kohottaa runoesityksellä.

    ”Olen lausunut runoja kirkosta kapakkaan, kaikissa juhlissa olen vapaaehtoisena. Sanon ensin joo ja sitten vasta mietin, mihin lupauduinkaan. Niin kauan kuin minua pyydetään, menen mielelläni.”

    Yksi viime vuoden kohokohtia oli esitys Riihimäen kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa, jossa Halonen lausui sikermän Hanna Ekolan runoja.

    Yleensä Halonen lausuu ulkoa ilman kirjaa. Kun hän harjoittelee esitystä varten, hän lukee runot ensin kotona. Sitten hän lähtee kävelylle.

    ”Ulkona kulkiessa askelten tahti auttaa minua muistamaan. Sitten istutan miehen tuoliin ja sanon että kuuntele, onko tässä mitään mahdollisuuksia.”

    Miestään Veli-Pekka Halosta hän kutsuu leikkimielisesti muusoksi, miespuoliseksi muusaksi. Myös luonto Halosten mökillä Hirvensalmella on ehtymätön inspiraation lähde. Lisäksi eletty ihmiselämä antaa aiheita.

    ”Näillä vuosikymmenillä alkaa olla perspektiiviä.”

    Innostus runouteen versoi Halosen lapsuudenkodissa, jossa luettiin paljon. Esiintymään pääsi esimerkiksi koulun juhlissa. Menestystä tuli myös Riihimäen ja naapurikaupunki Hyvinkään välisissä oppikoululaisten lausuntakilpailuissa.

    Lempirunoilija on vaihtunut vuosien mittaan. Yksi ensimmäisistä esityksistä oli Immi Hellénin Hiiriä pyydystämässä. Mieleen on jäänyt myös Väinö Mäkelän toimittama Minäkin lausun -teos. Nuorena Halonen piti Saima Harmajan runoista, varttuneemmalla iällä on kolahtanut Elina Vaaran ja Hanna Ekolan tuotanto. Nirsona Halonen ei itseään pidä.

    ”Kun on pyydetty, melkein runoilijalta kuin runoilijalta olen löytänyt suuhun sopivan runon.”

    Halosen mielestä runouden arvostus on vaihdellut vuosikymmenten aikana. Tällä hetkellä lavarunous on tuonut runoutta jälleen entistä useampien ihmisten luo.

    Halonen lausuu usein omia runojaan. Niitä hän kirjoitti pitkään pöytälaatikkoon, kunnes rohkaistui liittymään kansalaisopiston runoryhmään. Joitakin Halosen runoja on myös julkaistu yhteis- ja kokoelmateoksissa.

    Viime aikoina Halonen on pyrkinyt kehittämään runojensa ulkoasua paperilla. Hioa voi esimerkiksi sitä, miten säkeet asettuvat riveille, ja millainen kirjainkoko ja -tyyli runoon sopisi.

    ”Aiemmin kirjoitin reunasta reunaan lyhyillä lauseilla. Niitä on kiva muotoilla, ja miettiä, mitä halua korostaa.”

    Viime aikoina Lea Halonen on kiinnittänyt huomiota runojen ulkoasuun. Palautetta ja vertaistukea hän saa Samuli Parosen seuran runopiiristä.
    Viime aikoina Lea Halonen on kiinnittänyt huomiota runojen ulkoasuun. Palautetta ja vertaistukea hän saa Samuli Parosen seuran runopiiristä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Valtaosan työvuosistaan Halonen oli päiväkodissa töissä. Sinnekin runot ja lorut sopivat.

    Korona-aikana kun muita ihmisiä ei voinut tavata, Halonen alkoi julkaista Instagramissa valokuvia runojen kera.

    Nykyisin Halonen tapaa muita runosieluja riihimäkeläiskirjailijan nimeä kantavassa Samuli Parosen seurassa. Paronen tunnetaan parhaiten aforismikokoelmastaan ”Maailma on sana”.

    Yhdistyksen runopiiri kokoontuu kerran kuukaudessa. Ryhmän vetäjä antaa aiheen, josta jokainen kirjoittaa. Piiriläiset saavat toistensa runot luettavaksi ennen seuraavaa tapaamista.

    ”Annamme rakentavaa palautetta, vertaistukea. On aina jännä nähdä, kuinka erilaisia runoista tulee, vaikka aihe olisi ihan sama. Aiheesta kuin aiheesta voi kirjoittaa, vaikka ensin ajattelee, ettei tästä saa mitään.”

    Lisää aiheesta
    • ”Löydän itsestäni usein viiston tai vinkkelin katseen. Huumori on silti lukijan tai kuulijan silmissä tai korvissa. En ota siihen kantaa, kirjoitan miten kirjoitan”, runoilija Anja Erämaja toteaa.

      Elämä ahtaissa kaupunkineliöissä pakotti runoilijan kirjoittamaan: "Välillä tuntuu, että pää räjähtää"

    • Runoilija puutarhassaan. Keväästä syksyyn Eeva Heilala vietti paljon aikaa puuhastellen rakkaassa puutarhassaan.

      Harrastukset | Maaseudun naisten tunteiden tulkki Eeva Heilala on kuollut ‒ ”Olen aina katsellut maailmaa runokuvina”, hän kuvaili vuonna 2021

    • Kun teatteriin ei pääse, on etsittävä keinoja irrottautua muutoin. Kuva on Kansallisteatterin suuren näyttämön salin katosta, jossa on Yrjö Ollilan maalaus vuodelta 1936.

      Kansallisteatterin Äänikanavalta voi kuunnella runoja maksutta – suosituimmat on koonnut Jenni Haukio

    • Suomalaisissa joululauluissa tulevat voimakkaasti esiin joulun odotus ja erilaiset askareet, kuten ruuan valmistus ja kuusen koristelu.

      Musiikki | Miten suomalainen jouluhitti syntyy? – Lauluntekijät Pekka Simojoki ja Ilkka Vainio sekä joululaulutuntija Reijo Pajamo kertovat

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki