Viime aikoina Lea Halonen on kiinnittänyt huomiota runojen ulkoasuun. Palautetta ja vertaistukea hän saa Samuli Parosen seuran runopiiristä. Kuva: Jaana Kankaanpää
Askeleet runojen tahdissa – Lea Halonen kävelee runot muistiin ja luo lausunnallaan tunnelmaa kirkosta kapakkaan
”Askelten tahti auttaa minua muistamaan”, kertoo riihimäkeläinen runoharrastaja Lea Halonen. Katso ja kuuntele videolta, miten hän lausuu itse kirjoittamansa runon!TilaajalleRiihimäki
Omia runoja Lea Halonen teki pitkään pöytälaatikkoon, kunnes uskaltautui kansalaisopiston runoryhmään. Sittemmin Halosen runoja on julkaistu kokoelma- ja yhteisteoksissa. Kuva: Jaana KankaanpääRiihimäkeläinen Lea Halonen on aina valmiina, kun juhlatunnelmaa halutaan kohottaa runoesityksellä.
”Olen lausunut runoja kirkosta kapakkaan, kaikissa juhlissa olen vapaaehtoisena. Sanon ensin joo ja sitten vasta mietin, mihin lupauduinkaan. Niin kauan kuin minua pyydetään, menen mielelläni.”
Yksi viime vuoden kohokohtia oli esitys Riihimäen kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa, jossa Halonen lausui sikermän Hanna Ekolan runoja.
Yleensä Halonen lausuu ulkoa ilman kirjaa. Kun hän harjoittelee esitystä varten, hän lukee runot ensin kotona. Sitten hän lähtee kävelylle.
”Ulkona kulkiessa askelten tahti auttaa minua muistamaan. Sitten istutan miehen tuoliin ja sanon että kuuntele, onko tässä mitään mahdollisuuksia.”
Miestään Veli-Pekka Halosta hän kutsuu leikkimielisesti muusoksi, miespuoliseksi muusaksi. Myös luonto Halosten mökillä Hirvensalmella on ehtymätön inspiraation lähde. Lisäksi eletty ihmiselämä antaa aiheita.
”Näillä vuosikymmenillä alkaa olla perspektiiviä.”
Innostus runouteen versoi Halosen lapsuudenkodissa, jossa luettiin paljon. Esiintymään pääsi esimerkiksi koulun juhlissa. Menestystä tuli myös Riihimäen ja naapurikaupunki Hyvinkään välisissä oppikoululaisten lausuntakilpailuissa.
Lempirunoilija on vaihtunut vuosien mittaan. Yksi ensimmäisistä esityksistä oli Immi Hellénin Hiiriä pyydystämässä. Mieleen on jäänyt myös Väinö Mäkelän toimittama Minäkin lausun -teos. Nuorena Halonen piti Saima Harmajan runoista, varttuneemmalla iällä on kolahtanut Elina Vaaran ja Hanna Ekolan tuotanto. Nirsona Halonen ei itseään pidä.
”Kun on pyydetty, melkein runoilijalta kuin runoilijalta olen löytänyt suuhun sopivan runon.”
Halosen mielestä runouden arvostus on vaihdellut vuosikymmenten aikana. Tällä hetkellä lavarunous on tuonut runoutta jälleen entistä useampien ihmisten luo.
Halonen lausuu usein omia runojaan. Niitä hän kirjoitti pitkään pöytälaatikkoon, kunnes rohkaistui liittymään kansalaisopiston runoryhmään. Joitakin Halosen runoja on myös julkaistu yhteis- ja kokoelmateoksissa.
Viime aikoina Halonen on pyrkinyt kehittämään runojensa ulkoasua paperilla. Hioa voi esimerkiksi sitä, miten säkeet asettuvat riveille, ja millainen kirjainkoko ja -tyyli runoon sopisi.
”Aiemmin kirjoitin reunasta reunaan lyhyillä lauseilla. Niitä on kiva muotoilla, ja miettiä, mitä halua korostaa.”
Valtaosan työvuosistaan Halonen oli päiväkodissa töissä. Sinnekin runot ja lorut sopivat.
Korona-aikana kun muita ihmisiä ei voinut tavata, Halonen alkoi julkaista Instagramissa valokuvia runojen kera.
Nykyisin Halonen tapaa muita runosieluja riihimäkeläiskirjailijan nimeä kantavassa Samuli Parosen seurassa. Paronen tunnetaan parhaiten aforismikokoelmastaan ”Maailma on sana”.
Yhdistyksen runopiiri kokoontuu kerran kuukaudessa. Ryhmän vetäjä antaa aiheen, josta jokainen kirjoittaa. Piiriläiset saavat toistensa runot luettavaksi ennen seuraavaa tapaamista.
”Annamme rakentavaa palautetta, vertaistukea. On aina jännä nähdä, kuinka erilaisia runoista tulee, vaikka aihe olisi ihan sama. Aiheesta kuin aiheesta voi kirjoittaa, vaikka ensin ajattelee, ettei tästä saa mitään.”
- Osaston luetuimmat
