Alexander Stubb ei osannut yksinkertaista kertolaskua, ja se kertoo olennaisen yhteiskunnasta

Nykyinen yhteiskuntamallimme mielletään meritokraattiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunnassa korkeampiin tehtäviin, valta-asemiin ja muhkeampiin palkkoihin päästään osaamisella ja meriiteillä. Määrittävä tekijä ei ole enää suku tai yhteiskuntaluokka, johon sattuu syntymään. Tämä käy hyvin yhteen liberaalin markkinatalouden eetoksen kanssa — ahkeruus palkitaan.

Pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka” Osmo Soininvaara kertoo, että suuri kouluttamaton kansanosa syrjäytyy yhteiskunnasta, sillä lähes kaikissa töissä vaaditaan nykyään vähintään toisen asteen koulutus.

Konkaripoliitikko näkee koulutuksen jakavan ihmiset köyhiin ja rikkaisiin.

Tilastot kertovat, että parinvalintakin tapahtuu nykyään pitkälti koulutuksen pohjalta. Saman koulutustason ihmiset perustavat perheitä keskenään kasvavissa määrin.

Tänä viikonloppuna valmistuu taas uusi vuosikerta ylioppilaita, joiden haaveet paremmasta tulevaisuudesta nojaavat seuraavaan jatkokoulutuspaikkaan.

Koulutuksen tärkeyttä korostetaan joka yhteydessä. Koska ylioppilaskirjoitusten arvosanat määrittävät mahdolliset opiskelupaikat, kevään kirjoitukset ovat olleet abeille elämää suurempi kysymys. Ei ihme, että lukiolaisten stressi ja pahoinvointi ovat lisääntyneet.

On pakko menestyä ja tulla huippuosaajaksi, sillä muutoin voi päätyä yhteiskunnan hylkiöksi. ”Derivoi tai lapioi”, kuuluu tunnettu vitsi lukiosta.

Korkeakoulutetut ovat yliedustettuina johtavissa asemissa niin politiikassa kuin yritysmaailmassakin. Huomionarvoista on kuitenkin, että itse koulumenestys arvosanoina ei näytä määräävän urakehitystä.

Nykyisistä korkeinta päätösvaltaa käyttävistä poliitikoista presidentti Alexander Stubb ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) eivät olleet mitään varsinaisia menestyjiä lukiossa.

Orpon yleisarvosana ylioppilaskirjoituksista oli C ja Stubbin M. Erityisesti matematiikka tuntuu olleen haastavaa kummallekin — Stubb kirjoitti lyhyestä matematiikasta A:n ja Orpo pitkästä matematiikasta B:n.

Petteri Orpo jäi lukiossa luokalleen ja suoritti koulun neljässä vuodessa. Kokoomusnuori kouluttautui valtiotieteiden maisteriksi varsin rauhallisella aikataululla. Opinnot kestivät peräti 12 vuotta, ja Orpo oli 33-vuotias valmistuessaan vuonna 2002.

Stubbilla jatko-opinnot etenivät huomattavasti räväkämmin. Hän valmistui 1993 maisteriksi ja jo 1999 väitteli tohtoriksi arvostetusta London School of Economicsista. Tohtorinhatusta huolimatta matematiikan heikko suoriutuminen heijastuu vielä tähänkin päivään.

Alakoululaiset kysyivät presidenttiehdokkaalta tammikuussa ilmestyneessä Luokan edessä -ohjelmassa, mitä on viisi potenssiin kolme.

Stubb vastasi kysymykseen päätään pyöritellen ”Mä olen todella huono matikassa. 75?”

Kysymys ei ollut korkeakoulutason, ei lukiotason, ei edes yläastetason vaan ala-asteen matematiikkaa. Iso osa lapsista tiesi oikean vastauksen ja nauroi.

Olisiko kysymys pitänyt esittää Stubbille tutussa kolmen pointin muodossa: 5 x 5 x 5?

Jos Stubb ei tajua potenssilaskun periaatetta, ymmärtääkö hän esimerkiksi eksponentiaalista kasvua, joka on hyvin keskeinen asia taloudellisissa ilmiöissä? Miten hän voisi toimia vastuullisissa talouden ymmärrystä vaativissa tehtävissä?

Varsin hyvin. Stubb oli Euroopan investointipankin varajohtajana vuosina 2017–2020. Jos yhteiskunta olisi todella meritokraattinen, ihmistä joka ei osaa yksinkertaisia kertolaskuja ei voitaisi valita näin merkittävän talouden instituution varajohtajaksi.

Sekä Petteri Orpon että Alexander Stubbin menestyksekäs ura tuskin pohjaa koulutukseen, vaan enemmänkin erinomaisiin kommunikointitaitoihin, kykyyn verkostoitua ja tuntea oikeat henkilöt.

Tämä on tietysti politiikassa kaiken keskiössä, mutta sama pätee muihinkin elämän osa-alueisiin.

Jos puhutaan menestyneistä huippujohtajista, korkeakoulututkinto on vain vähimmäisvaatimus hakijoilta. Varsinainen menestyminen opinnoissa ja arvosanat harvemmin kiinnostavat ketään valmistumisen jälkeen.

Pörssiyhtiöiden hallituksiin pääsee edelleenkin joko omistuksella tai maineella ja verkostoitumisella.

Soininvaaran pelko yhteiskunnan eriarvoistumisesta koulutuksen perusteella pitää vain osittain paikkaansa. Tulevaisuudessa koulutus jakaa ihmisiä entistä enemmän köyhiin ja ylempään keskiluokkaan perinteisen keskiluokan kutistuessa samanaikaisesti. Jako ylemmän keskiluokan ja rikkaiden välillä tapahtuu kuitenkin edelleen joko syntymällä oikeaan sukuun tai pääsemällä parempiin sisäpiireihin.