• Kansallinen joululaulupäivä rohkaisee lurittelemaan töissä, kotona tai vaikka keskellä kaupunkia

    Jouluun on nyt 9 yötä. Tänään vietetään neljättä kertaa kansallista joululaulupäivää.
    Kauneimmat joululaulut kuuluu monien suomalaisten jouluperinteisiin.
    Kauneimmat joululaulut kuuluu monien suomalaisten jouluperinteisiin. Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto
    15.12.201919:00
    Laura Kuivalahti

    Kolmantena adventtina monissa kirkoissa lauletaan kauneimpia joululauluja, mutta joululaulutapahtuman voi järjestää spontaanisti vaikka omassa olohuoneessa. Tänään 15. joulukuuta vietetään Jouluradion lanseeraamaa kansallista joululaulupäivää. Iloista teemapäivää juhlitaan neljättä kertaa.

    Joululaulupäivän tarkoituksena on innostaa ihmisiä laulamaan suosikkijoululaulujaan kotona, töissä, hississä tai vaikka keskellä kaupunkia. Tavoitteena on muistuttaa musiikin hyvistä vaikutuksista sekä suomalaisten joululaulujen kantamasta kulttuuriperinnöstä.

    Joululaulupäivään osallistuminen ei vaadi säestystä tai edes tarkkaa sävelkorvaa. Pelkkä innostunut mieli riittää.

    Tunnelmat omasta pop up -laulutilaisuudesta voi jakaa sosiaaliseen mediaan tunnisteilla #lupalaulaa ja #joululaulupäivä. Jouluradio lupaa soittaa koko sunnuntain tuttuja ja helposti yhteislauluksi taipuvia kappaleita.

    Artikkelin aiheet
    kansallinen joululaulupäivä
    Jouluradio
    joululaulut
    musiikki
    joulu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan