• Brysselin ja Suomen väliä sahaamaan tottunut Simo Tiainen pyöräilee maalaismaisemissa – agronomi ei pääse irti kasvustojen tarkkailusta

    Simo Tiainen odottaa töiden paluuta Brysseliin töihin, mutta kesät hän haluaa viettää Suomessa.
    Alkumatkasta Simo Tiaisen ja Juhana Rautavirran pyöräretken maisemia hallitsivat peltoaukeat.
    Alkumatkasta Simo Tiaisen ja Juhana Rautavirran pyöräretken maisemia hallitsivat peltoaukeat. Kuva: Juhana Rautavirta
    Lukemisto
    6.7.202122:30
    Anniina Jokinen

    Ennen koronaviruspandemiaa Simo Tiaisen arkeen kuuluivat säännölliset työtehtävät Brysselissä. Tiainen on Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen, ja pesti vei hänet viikoittain EU:n pääkaupunkiin.

    Edellisessä tehtävässään MTK:n Brysselin toimiston johtajana Tiainen asui kaupungissa.

    Viime vuoden keväällä työt kuitenkin siirtyivät tehtäväksi kotoa käsin.

    Alkukankeuden jälkeen kokoukset ovat onnistuneet etänä ja komitean lausunnot tulevat tehdyksi. Paljon jää myös puuttumaan.

    Kahvihuoneessa ja käytävillä syntyviä keskusteluja ei tapahdu tietokoneen välityksellä. Uusiin kollegoihin ei ole pystynyt tutustumaan kunnolla, eikä virkamiesten kanssa ole mahdollista keskustella kasvotusten.

    "Odotan aikaa, jolloin palaamme normaaliin", Tiainen sanoo.

    Vaikka Tiainen on aina viihtynyt Brysselissä, kesäloma on ehdottomasti vietettävä Suomessa. Mustikat ovat yleensä kypsyneet sopivasti loman alkuun, joten innokkaan marjanpoimijan löytää heinä-elokuussa metsästä.

    Kesäisestä Suomesta löytyy marjoja notkuvan metsän ohella muitakin valtteja. Helteinen viikonloppu kului pyörän selässä matkalla Tuusulasta Mikkeliin.

    Pyöräilyn lomassa on hyvin aikaa tutkia ohi vilistäviä maalaismaisemia.

    "Agronomin perusominaisuuksiin kuuluu kasvustojen tarkkailu. Siitä en pääse irti. Kasvustojen tarkkailu sopii pyöräilyyn", Tiainen sanoo.

    Pellot olivatkin alkumatkan kuntien ominaispiirre. Pohjoista kohti polkiessa maisema muuttuu vähitellen metsäisemmäksi.

    Reitti kannattaa suunnitella etukäteen, Tiainen muistuttaa. Esimerkiksi Sports Trackeriin saa tallennettua reitin, jota voi seurata matkan ajan. Google Maps sen sijaan ei osaa neuvoa viihtyisille pikkuteille.

    "Kannattaa tehdä kuten minä tein. Lähdin retkelle tekniikkaa hallitsevan nuoren miehen kanssa", Tiainen kertoo. Mukana reissulla oli Tiaisen tyttären poikaystävä Juhana Rautavirta.

    "Myös lounaspaikka kannattaa suunnitella etukäteen, että saa ruokaa", Tiainen sanoo. Ruokatarvikkeita ei ole aina mahdollista ottaa mukaan, mutta pyöräillessä on helppo pysähtyä syömään. Toisinaan pitkän matkan taittaminen pyörällä herättää myös kummastelua.

    "Nautittiin lounas Ristiinassa ja paikan pitäjä ihmetteli, että mitäs hulluja te olette", Tiainen nauraa.

    Kolmelle päivälle pyöräilykilometrejä kertyi 260. Matkan pituudesta huolimatta hienoille varusteille ei ole tarvetta.

    Tiainen polki koko matkan 7-vaihteisella pyörällä, eikä teknisiä haasteita tai haavereita sattunut.

    Uusi retki on jo suunnitteilla. Mikkelistä voi jatkaa vaikka Puumalan ja Sulkavan kautta Savonlinnaan ja siitä vielä eteenpäin.

    Seuraavalle kerralle Tiainen harkitsee lyhyempiä matkoja, jolloin kulttuurikohteille jää enemmän aikaa. Maalta löytyy vaikka mitä nähtävyyksiä, kunhan niitä osaa etsiä. Myös majapaikkoja on kesällä runsaasti.

    ”Yövyn mielelläni jossain maaseudun bed and breakfast -paikoissa. Jos on sateista ja koleampaa, niin saunalla varustettu yöpymispaikka varmaan kruunaisi päivän liikuntasuorituksen", Tiainen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Simo Tiainen
    pyöräily
    Suomi
    maalaismaisema
    Bryssel
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”