Valkuaisaineita eli proteiineja ihmisenkin pitää syödä elääkseen. Eniten niitä on tarjolla lihassa ja maitotuotteissa. Toki viljoissakin niitä on mutta huomattavasti vähemmän.
Yksi kasvilaji on kuitenkin todella hyvä proteiinien lähde: palkokasvit tai oikeastaan niiden siemenet eli pavut, herneet ja linssit. Kun maapallon tila ja kasvihuonekaasut ovat pakottaneet pohtimaan lihantuotannon ympäristövaikutuksia, palkokasvit on nähty hyvänä vaihtoehtona proteiinin saannin turvaamiseksi.
Palkokasvien käyttö etenkin Euroopassa on nykyään kuitenkin varsin vaatimatonta. Syitä on haettu tuoreessa tutkimuksessa, jossa on vertailtu asenteita Saksassa, Puolassa, Espanjassa, Britanniassa ja ainoana pohjoismaana Tanskassa.
Nettikyselynä toteutettu tutkimus paljasti, että erilaisia papuja syödään välimerellisiin perinteisiin sopivasti eniten Espanjassa ja vähiten Saksassa ja Tanskassa. Etenkin Tanskassa papujen määrä ja lajien vaihtelu olivat vaatimattomia. Tämän voi uskoa pätevän myös Suomeen.
Käyttöä ovat hidastaneet asenteet ja ilmavaivat.
Palkokasvien käyttöä hillitsivät asenteet. Niitä pidettiin köyhien ruokana tai vegaanien rehuna. Ruoan valmistaminen niistä koettiin vaivalloiseksi ja hitaaksi. Odotetusti esiin tulivat myös papujen ja herneiden aiheuttamat suolisto-oireet, etenkin ilmavaivat.
Suomalaiset asevelvollisetkin tuntevat perinteisen torstain hernekeitto-pannariyhdistelmän kutsumanimen: lataa ja varmista.
Suomessa kasvatetaan pääasiassa hernettä ja härkäpapuja. Niistä 95 prosenttia menee rehuksi ja vain viisi prosenttia ihmisravinnoksi. Härkäpapua on itse asiassa viljelty meillä paljon ennen perunaa, jo 1200-luvulla. Pohjoisen lyhyt ja valoisa kesä tuottaa oivallista satoa.
Runsaan proteiinin lisäksi pavut ja herneet sisältävät kuituja, kivennäisiä ja vitamiineja. Niiden on todettu laskevan kolesterolitasoja ja vähentävän sydäntautien riskiä. Veren sokeriakin ne nostavat sopivan hitaasti.
Palkokasvit tarjoavat hyvän ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon korvaamaan lihan proteiineja. Tuotettua proteiinikiloa kohden hiilidioksidipäästöt ovat lihalla noin 50-kertaiset palkokasveihin verrattuna. Lisäksi palkokasvit sitovat typpeä ja siten vähentävät lannoitteiden tarvetta.