• Harrastuspohjalta toimiva pubi elävöittää kylää Kortesjärvellä

    Kun Pub Sivuluisu avattiin huhti­kuussa, päättyi maalaispaikan 15 vuotta kestänyt baariton ajanjakso.
    Jussi Tuomaala (vas.) ja Ville Nieminen halusivat kehittää kotipaikkaansa Kortesjärveä ja perustivat sinne harrastuspohjalta pyörivän baarin.
    Jussi Tuomaala (vas.) ja Ville Nieminen halusivat kehittää kotipaikkaansa Kortesjärveä ja perustivat sinne harrastuspohjalta pyörivän baarin. Kuva: Johannes Tervo
    Lukemisto
    14.8.201800:00
    Jukka Koivula

    Kauhavan Kortesjärvellä asuvat rakennusalan yrittäjät Jussi Tuomaala ja Ville Nieminen saivat ajatuksen oman baarin perustamisesta viime joulukuussa tikkaa heitellessään.

    ”Oltiin meikäläisen luona lauantaipäivänä heittelemässä dartsia ja harmiteltiin, että kylälle tarvitsisi jonkin paikan, jossa voisi heittää tikkaa. Ettei aina tarvitsisi kotona pelata”, Tuomaala kertoo.

    ”Seuraava ajatus oli, että pitäisikö saman tien perustaa kokonainen baari, kun sellaista täällä ei ole ollut viiteentoista vuoteen”, Nieminen sanoo.

    Pian miehet jo tutustuivat tyhjilleen jääneeseen liikekiinteistöön Kortesjärven keskustassa.

    ”Tässä oli vaatekauppa, joka lopetti 2000-luvun alussa. Kun ajatus pubista tuntui edelleen toteuttamisen arvoiselta, vuokrasimme tilat ja aloimme remontoida niitä”, Tuomaala muistelee.

    Tuomaala ja Nieminen ehostivat kaikessa hiljaisuudessa tyhjistä tiloista sporttihenkisen kapakan, jossa on 81 neliötä oleskelutilaa 50 asiakkaalle. Pubin edessä on terassi pöytineen ja penkkeineen.

    Sisällä ovat biljardipöytä, karaokekulmaus sekä tietenkin darts-tikkataulu. Ikkunaa koristaa Suomen lippu, ja seinällä roikkuu Leijonien pelipaita.

    ”Yritettiin pitää matalaa profiilia, mutta jutut lähtivät liikkeelle melkein heti. Neljä päivää siitä, kun oltiin tiloja käyty ensimmäisen kerran katsomassa, liikkui jo kylillä huhuja baarin perustamisesta”, Tuomaala päivittelee.

    Uudet tilat valmistuivat nopeasti ja tarvittavat lupa-asiat vietiin maaliin. Syntyi Pub Sivuluisu, jonka avajaisia vietettiin huhtikuun 27. päivänä.

    Kortesjärveläiset ovat ottaneet baarin omakseen.

    ”Kyllä pubi on elävöittänyt kylää. Ennen kun tänne tuli lauantai-iltana puoli kymmeneltä, näkyi kylänraitilla ehkä pari mopoa. Nyt terassi on ollut kesäisin täynnä ja kylillä liikkuu aivan eri lailla porukkaa”, Tuomaala havainnoi.

    Pubin naapurissa oleva pitseria on laajentanut aukiolo­aikojaan ja paikalliset taksit ovat saaneet lisää asiakkaita.

    ”Yksikin baari luo ympärilleen aika paljon pöhinää. Selkeästi tällaiselle oli tilausta. Ihmiset olivat kaivanneet kohtaamispaikkaa”, Nieminen miettii.

    Baari pyörii harrastuspohjalta ja on auki keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin.

    ”Molemmat tehdään edelleen muita töitä, ei tällä yksistään eläisi. Tai ainakin olisi leipä tosi tiukassa. Meille riittää, että saamme tästä baarista omamme pois”, Tuomaala kertoo.

    Pääsääntöisesti tiskin takana oluttuoppeja täyttävät Jussi ja Ville itse.

    ”On meidän molempien emännätkin olleet täällä töissä, ja myös mun äitee. Paljon on tehty talkootöitä”, Tuomaala jatkaa.

    Asiakaskunta ei koostu pelkästään noin 2 200 asukkaan Kortesjärven asukkaista. Kävijöitä saapuu myös lähialueilta, etupäässä Alahärmästä, Ylihärmästä, Evijärveltä ja Lappajärveltä.

    ”Ja Kauhavaltakin, vaikka siellä on baareja omasta takaa”, Nieminen huomauttaa.

    Entä mistä juontuu kuppilan omintakeinen nimi?

    ”Talvella, näitä tiloja remontoidessa, seurailtiin teinien traktorirallia ja luisuttelua tuossa kylänraitilla. Sivuluisu-nimi jäi siitä elämään. Ja voihan sitä itse kukin olla joskus omassa elämässään vähän sivuluisussa”, Tuomaala kiteyttää.

    Artikkelin aiheet
    Pub Sivuluisu
    Kortesjärvi
    baari
    yrittäjyys
    kylätoiminta
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”