• Suomi yhä korkealla hukkumistilastoissa ‒ ”Pelastautumiskyky ja manuaalinen uimataito ovat hiukan eri asioita”

    Suomessa alkoholi on edelleen usein mukana hukkumiskuolemissa.
    Suomessa hukkui viime vuonna 44 ihmistä enemmän kuin vuonna 2020.
    Suomessa hukkui viime vuonna 44 ihmistä enemmän kuin vuonna 2020. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Harrastukset
    15.5.202215:30
    Rasmus Montonen

    Suomessa hukutaan useammin kuin muissa Pohjoismaissa. Vuonna 2021 hukkuneita oli 157, 44 enemmän kuin edeltävänä vuonna.

    Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) raportti uimataidosta 1996‒2016 osoittaa, että hukkumiskuolemat ovat vähentyneet Pohjoismaissa tasaiseen tahtiin siitä asti, kun uimaopetusta ruvettiin kehittämään ja toteuttamaan laajasti.

    Nykyisin suuri osa kuolemista johtuu muusta kuin uimataidottomuudesta: alkoholi, ikä ja sairaudet vaikuttavat.

    SUH:n kehittämispäällikkö Tero Savolainen muistuttaa, että tositilanteessa uiminen on eri asia kuin uinnin harjoittelu 28-asteisessa vedessä.

    ”Suomessa hukkuu paljon ihmisiä, jotka ovat todennäköisesti uimataitoisia. Pelastautumiskyky ja manuaalinen uimataito ovat kuitenkin hiukan eri asioita. Pitää myös ymmärtää tilanteen olosuhteita ja tehdä niiden perusteella oikeita päätöksiä.”

    Vedestä pelastautuminen kuuluu osaksi perusopetuksen opetussuunnitelman liikunnan tavoitteita vuosiluokille 3‒6. Suurimmassa osassa kouluja uimaopetusta järjestetään kuitenkin vuodessa vähemmän kuin kuusi tuntia.

    Loppujen lopuksi paras turva hukkumista vastaan ovat pelastusliivit.

    SUH onkin Savolaisen mukaan ajanut sitä, että uimahalleihin hankittaisiin pelastusliivejä, jotta koululaisia voitaisiin totuttaa niiden käyttöön.

    Lue myös:

    Yllytyshulluus ja väärät luulot omasta uimataidosta ovat vaarallinen yhdistelmä – ”Ei ole yhtään leikin asia, jos silloin alkaa huimata”

    ”Lähtökohtaisesti jokaisen Suomessa tulisi osata uida”, sanoo asiantuntija ‒ silti 6.-luokkalaisista joka neljäs ja aikuista joka kolmas ei osaa

    Vedestä pelastautuminen kuuluu osaksi liikunnan opetusta vuosiluokilla 3‒6.
    Vedestä pelastautuminen kuuluu osaksi liikunnan opetusta vuosiluokilla 3‒6. Kuva: Kari Salonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Tarkkuuskiekkoa kanistereihin