• Katso Taunon ja Muron hellä hetki

    Justus-aasi on Tauno Suomisen suosikki, mutta Muro-porokin saa osansa hellyydestä.
    Kanniston Kotieläintilalla Alastarossa on kolme poroa: Muro, Salla ja Malla. Tauno Suominen kertoo, että urosporoa etsitään niiden seuraksi.
    Kanniston Kotieläintilalla Alastarossa on kolme poroa: Muro, Salla ja Malla. Tauno Suominen kertoo, että urosporoa etsitään niiden seuraksi. Kuva: Suvi Elo
    Lukemisto
    26.12.201616:53
    Riitta Ryynänen

    Kun eläimiä on kaksisataa, löytyy niistä vähintään yhtä paljon tarinoita Kanniston Kotieläintilalla Alastarolla.

    Mirja ja Tauno Suominen kertovat, kuinka 30-vuotias Justus-aasi esimerkiksi koulutti varsoja panemalla kannon päähän kepin ja usuttamalla varsaa hakemaan sen.

    "Kun varsa lähestyi keppiä, Justus tulikin ja nappasi kepin pois. Se myös talutti varsoja kepin nokassa", Mirja kertoo.

    Kerran talon portaita kävellä kiipesi varis tullen sisälle asti.

    "Sanoin Taunolle, että meille tuli varis kylään. Kun Tauno nappasi sen kiinni, huomaisimme, että sen siivenalus oli tulehtunut, eikä se päässyt lentämään. Varis tuli siis hakemaan apua. Puhdistimme sen haavan ja ruokimme, kunnes tervehtyi. Vähän aikaa se viihtyi pihapiirissä, kunnes lähti omille teilleen", Mirja sanoo.

    Taunon ykkössuosikki eläimistä on kolmekymppinen Justus-aasi.

    "Jos ei saisi pitää kuin yhden eläimen, pitäisin aasin. Se on aivan väärinymmärretty eläin. Aasihan on älykäs."

    Tilalla on myös kolme poroa: Muro, Salla ja Malla. Niistä Muro on syntynyt Kannistossa.

    Lue MT:n verkkosivuilta myös:

    Stressin piinaama ihminen elpyy tuijottamalla rouskuttavaa eläintä Kanniston tilalla.

    Aasialaiset matkailijat alkavat löytää myös maaseudun.

    Talouden taantuma ei tainnuttanut maaseutumatkailua

    Artikkelin aiheet
    kotieläintila
    aasi
    poro
    eläinystävät
    maaseutu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä