HELLAN KULMALLALaman maku seuraa aikaansa
Vartuin lama-Suomessa, mutta muistan siitä lähinnä vain maut.
Puuropäivät koulussa, näkkileipää ja limaista lihamakaronilaatikkoa, jota voi sanoa myös avaruusmössöksi: se uhmasi painovoimaa pysymällä liiskattuna lautasella vaikka lautasen käänsi ylösalaisin. Suosikkini oli hernekeitto.
Kotona syötiin viiliä, vispipuuroa, perunaa sen kaikissa muodoissa ja herkkuna edelleenkin kammoamaani Bravo-banaanisuklaajäätelöä – sitä halvinta.
En ajatellut, että ruokani olisi oikeasti ollut jotenkin köyhää. Jos se kävikin mielessäni, isoäiti palautti takaisin maan pinnalle kertomalla, millaista oli pula-ajan Suomessa. Silloin avaruusmössö olisi ollut ylellisyyttä. Eikä mikään maistunut mummin suussa suloisemmalta kuin tuolloin syödyt herkut.
Nyt uuden lama-Suomen kynnyksellä maut nousevat jälleen mieleeni.
Uskon, että tästä kerrasta jää mieleen muutakin. Mutta maku se on jälleen alamäessä.
Se on rasvainen, sillä nyt köyhä syö hampurilaisia, makkaraa ja pakastepitsoja.
Syöminen ei ole vain rahasta kiinni, se on myös mielentila.
Irtisanomisuhan alla velkoja ynnäillessä tai tehoja työpaikalla lisätessä pikaruoka maistuu: sen menekki on ollut koko alkuvuoden kasvussa. Samalla työpaikkaruokailun myynti mataa.
Käristyneen rasvan alla maistuu tuttu katkera maku – kuten silloin ennenkin.
TUULIKKI VIILO
tuulikki.viilo@
mt1.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
